Horoskooppimerkillä on väliä – tässä vinkit onnellisempaan parisuhteeseen

13.03.2013 15:00 - Katariina Näreaho

Syntymähetken ja sitä kautta horoskooppimerkin uskotaan kertovan paljon henkilön luonteesta ja mieltymyksistä.

Oinas (21.3.-19.4.)
Osoita kiinnostusta ja innostusta oinaan harrastuksiin, ideoihin ja kaikkeen mikä on hänelle tärkeää. Anna hänen elää siinä ymmärryksessä, että kaikki ideat ovat hänen omiaan. Oinasmyös tylsistyy nopeasti, joten älä kangistu kaavoihisi, vaan muuta arkirutiineja aina silloin tällöin. Näin kaikki tuntuu uudelta.

Härkä (20.4.-20.5.)
Hemmottele härkänaista esimerkiksi hieronnoilla ja osoita hänelle paljon hellyyttä. Anna hänen tuntea olonsa turvalliseksi ja mukavaksi. Härät ovat pohjimmiltaan itsenäisiä ihmisiä, joten älä kahlitse!

Kaksoset (21.5.-20.6.)
Kaksosnainen haluaa selvittää asiat puhumalla, joten kommunikoinnin täytyy toimia molempiin suuntiin, jos heidän kanssaan mielii seurustella. Pidä siis linjat avoinna ja vältä mykkäkouluja. Älä ota asioita turhan vakavasti, sillä kaksoset ottavat asiat rennommin - myös vaikeina aikoina. Lisäksi heidän seuraelämä on aktiivista, joten anna hänen viettää aikaansa ystäviensä kanssa. Pyri myös itse tutustumaan heihin.

Rapu (21.6.-22.7.)
Rapunainen haluaa kaiken huomiosi, joten vietä laatuaikaa mahdollisimman paljon. Lisäksi rapu haluaa olla aina prioriteetti numero yksi. Ota rapunainen kainaloosi sohvalla, sängyssä, bussissa... joka paikassa. Yritä myös ymmärtää parhaasi mukaan ravun ailahtelevaa luonnetta.

Leijona (23.7.-22.8.)
Täytä leijonanaisen elämä rakkaudella, hellyydellä ja huomiolla arkisissakin asioissa. Ole tukena ja rohkaise häntä, kun mieleen juolahtaa jokin luova idea tai hän keksii uuden intohimonkohteen. Dominoivana ihmistyyppinä leijonan tulisi saada pitää johtoasemansa aina kun mahdollista.

Neitsyt (23.8.-22.9.)
Älä salaile asioita neitsyen selän takana, vaan ole rehellinen ja avoin. Neitsyt on siisti ihminen, joten pidä kotisi kuosissa. Kun eteen tulee ongelmia, neitsytnainen haluaa purkaa ahdistustaan keskustelemalla. Yritä siis helpottaa hänen oloaan puhumalla ja kuuntelemalla.

Vaaka (23.9.-23.10.)
Sen lisäksi että vaaka haluaa itse tulla hemmotelluksi, haluaa hän helliä myös sinua. Jaa kohteliaisuuksia ja kiitoksia aina kun mahdollista. Vaali häntä kuin aarretta. Vaaka pitää tasapainosta ja rauhallisuudesta, joten älä tee äkkinäisiä muutoksia arkirutiineihin. Harmonia on avainsana tässä parisuhteessa.

Skorpioni (24.10.-22.11.)
Skorpparinainen haluaa intiimin parisuhteen, joten ole valmis jakamaan hänen kanssaan läheisiä hetkiä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sitoudu vain ja ainoastaan häneen, ja tee hänelle selväksi se. Asennoidu kaikkeen elämässä intohimoisesti - etenkin parisuhteeseen.

Jousimies (23.11.-21.12.)
Itsenäisenä ihmisenä jousimiehen on annettava elää omien ehtojensa mukaisesti. Sinun tulisi myös tukea heidän seikkailunhaluisuuttaan ja hypätä tilanteisiin mukaan niin paljon kuin uskallat. Osallistu älykkäisiin keskusteluihin ja osoita mielenkiintoa hänen ideoilleen.

Kauris (22.12.-19.1.)
Kauris kaipaa sinulta jatkuvaa huomiota ja todistelua, että olet vakavissasi hänen kanssaan. Realistina hän ei jaksa katsella "entä jos" -miehiä, joten jätä jossittelut ja kohtaa asiat niin kuin ne ovat. Kaurisnainen arvostaa älykkyyttä ja huumorintajua.

Vesimies (20.1.-19.2.)
Vesimiehet ovat sosiaalisesti aktiivisia. Sen sijaan että olisit tästä mustasukkainen, yritä olla osa sitä. Anna kuitenkin tarpeeksi vapautta tehdä mitä he haluavat. Vesimiehille arvot ovat tärkeitä.

Kalat (20.2.-20.3.)
Herkät kalat rakastavat romantiikkaa ja aistikkuutta, joten pidä huoli että niitä riittää aina. Kun kalanainen tuntee olonsa epävarmaksi, rohkaise ja tue häntä. Arvosta ja ymmärrä sitä elämäntyyliä, jolla he haluavat elävät: kaikki asiat kulkevat omalla painollaan. Älä kyseenalaista heidän päätöksiään, jotka usein perustuvat heidän intuitioonsa.

Lähde: The Frisky

Kilpailut

Uusimmat