IS: Salatut elämät -tuottaja Jennin murhasta: Emme ole saaneet huonoa palautetta

22.03.2013 12:54 - Rea Tallgren

Salatut elämät -sarjan eilisessä jaksossa nähtiin dramaattinen tilanne, kun Anu Palevaaran esittämä Jenni Vainio kuoli murhaajan luodista. Sarjan tuottaja vastaa Ilta-Sanomissa Jennin mahdolliseen paluuseen. 

- Toistaiseksi Salkkareissa ei ole nähty kuolleista nousemista. Ei kuitenkaan ole olemassa sellaista mahdollisuutta kuin "ei koskaan", tuottaja Marko Äijö kertoo lehden printtiversiossa.

Äijö myös kertoo, ettei kukaan ole säikähtänyt eilistä jaksoa, joka oli saanut poikkeuksellisesti K-12-ikärajan.

- Emme jääneet mässäilemään asialla, ehkä siksi tuotantoyhtiölle ei ole myöskään tullut yhtään palautetta asiaan liittyen...Viime päivinä keskustelua herättäneet ikärajat ovat nostaneet pienen hälyn. Toivottavasti valistus on mennyt perille, eivätkä sarjan nuorimmat fanit ole olleet television ääressä, Äijö jatkaa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat