Jokamiehenoikeudet: Mitä lomalla saa tehdä?

03.07.2013 15:03 - Katariina Näreaho

Yli 90 % maamme pinta-alasta on käytettävissä jokamiehenoikeudella.  

Suomessa retkeilijällä on moniin muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen laajat oikeudet liikkua ja toimia luonnossa. Näitä oikeuksia kutsutaan jokamiehenoikeuksiksi. Mutta mitä sitten lomalla luonnossa saa tehdä?

Kesäisin marjastaminen nousee toistuvasti puheenaiheeksi: tunteita ja epätietoisuutta herättävät etenkin ulkomaalaisten marjanpoimijoiden oikeudet.

- Jokamiehenoikeudet koskevat kaikkia Suomessa asuvia ja oleskelevia, kansalaisuudesta riippumatta, asiantuntija Anne Rautiainen Suomen Ladusta kertoo.

Oikeudet mahdollistavat muun muassa telttailun, pyöräilyn ja luonnon tarkkailun tavallisilla luontoalueilla.

Tavallisia ja rajoitettuja luontoalueita

Tavallisilla luontoalueilla, metsissä, joutomailla, niityillä ja järvillä, on voimassa jokamiehenoikeudet. Alueita, joissa oikeuksia on rajoitettu tai niitä ei ole ollenkaan, ovat muun muassa pihapiirit, tuotantolaitosten alueet ja luonnonpuistot.

Luonnonsuojelualueilla retkeilevän onkin syytä huomioida, että alueella voi olla jokamiehenoikeuksia koskevia rajoituksia: esimerkiksi rantautuminen tai kasvien kerääminen voi olla kielletty.

On myös hyvä muistaa, että maanomistajaa, maankäyttöä, luontoa ja muita luonnossa liikkuvia ei saa häiritä.

Jokamiehenoikeudet eivät riipu siitä, kuka omistaa alueen tai on sen haltija.

- Esimerkiksi onkiminen toisen omistamalla vesialueella tai pyöräily yksityistiellä ovat siis sallittuja, kunhan ei häiritse toiminnallaan maanomistajaa tai luontoa, Rautiainen tarkentaa.

Kilpailut

Uusimmat