Marita Taavitsainen: Nelikymppisenä äidiksi tuleminen on todella rankkaa

23.07.2013 07:30 - Katariina Näreaho

40-vuotiaana esikoisensa saanut laulajatar Marita Taavitsainen kertoo, ettei osannut odottaa, kuinka rankkaa äitiys voikaan olla.

Marita Taavitsainen, 44, on kahden pienen lapsen äiti, joka kiireisestä arjestaan huolimatta ehtii käydä esiintymislavoilla viihdyttämässä tanssikansaa. Laulajatar kertoo Iskelmän haastattelussa, kuinka hänen elämänsä muuttui täysin lasten myötä - ja pelkästään positiiviseen suuntaan.

- Ei entisessä elämässäni mitään vikaa ollut, mutta nyt elämäni on alkanut oikeasti. Tiedän miksi olen olemassa. Enää en ajattele vain itseäni, vaan perhettä ja lapsia. Kuulostaa kliseiseltä, mutta kyllä ne lapset ovat kaikki kaikessa, hän kertoo.

Helppoa nelikymppisenä äidiksi tuleminen ei ole ollut. Taavitsainen kertoo yllättyneensä siitä, kuinka rankkaa äitiys lopulta on, vaikka sitä osittain osasi odottaakin.

- Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset tekevät lapsia parikymppisenä. Silloin ihminen jaksaa. Tässä nelikymppisenä on kuin muisto vain siitä samasta jaksamisesta - tai sitten vain muistan, että olisin ollut kaksikymppisenä kauhean energinen ja pirtee, Taavitsainen nauraa.

Arki pienten lasten kanssa tuntuu laulajattaren mielestä olevan kuin Peppi Pitkätossun elämästä. Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun.

- Päivä alkaa aina sillä, että herään kun lapset heräävät ja se päättyy siihen, kun he menevät illalla nukkumaan. Siltä väliltä ei jää paljonkaan mieleen.

Rentoutumishetkiä äiti ei hirveästi ehdi pitämään, siksi pienikin vapaa-aika tuntuu lomalta. Kuten Taavitsainen aiemmin kertoi, hän ottaa nykyään keikkamatkat ja lähikaupassa käynnit lomana.

- Kyllä äitiys vie paljon energiaa, vaikka toisaalta se antaakin paljon.

Kilpailut

Uusimmat