Taiteilijoiden urheiluseura Zoom juhlii pyöreitä - Vesa-Matti Loiri: "Hemmetin tärkeä henkireikä"

27.08.2013 14:40 -

Zoomin 50 vuoden taivalta juhlitaan komedian ja musiikin merkeissä.

Raittius- ja urheiluseura Zoom perustettiin tasan 50 vuotta sitten, vuonna 1963. Aluksi se toimi Yleisradion henkilökunnan jalkapalloseurana. Sittemmin toimintaan on tullut mukaan erityisesti taiteilijoita ja lajikirjo on laajentunut jääkiekkoon ja golfiin.

Merkkivuoden kunniaksi Helsingin Savoy-teatterissa järjestetään juhlatilaisuus 21. syyskuuta. Lavalla nähdään stand up -komiikkaa, tanssia ja laulua.

Tilaisuuden pääesiintyjäksi on valittu taiteilija Vesa-Matti Loiri, joka on ollut mukana Zoomin toiminnassa lähes 40 vuotta.

- Zoom on antanut taiteilijoille paljon, oikein huvittaa. Se on taiteilijoille varaventtiili. Urheilu puhdistaa mielen, Loiri sanoo.

Hän liittyi Zoomiin 1960-luvun puolessavälissä.

- Zoom oli henki ja elämä mulle. Se palautti innon takaisin rakastamaani urheiluun. Se on hemmetin tärkeä henkireikä näyttelijälle. Edelleenkin tuolla kuulee, kun nuoret näyttelijät puhuu Zoomista, sillä on edelleenkin merkitystä ja se vetää uusia jäseniä puoleensa, Loiri kiittelee.

Tapahtumaan myydään lippuja Lippupalvelussa.

Kilpailut

Uusimmat