Iskelmä yllätti Erinin joululahjalla

20.12.2013 19:36 - Mikko Räsänen

Iskelmän Aamuklubin Antti Granlund halusi lahjoittaa hyväntekeväisyyslahjan Erinille.

Iskelmän Aamuklubin Antti Granlund sai mahdollisuuden lahjoittaa hyväntekeväisyyslahjan valitsemalleen julkisuuden henkilölle. Antti päätyi lahjoittamaan Kirkon ulkomaanavun Toisenlainen lahja -kampanjan kautta Erinin nimissä ammatin kehitysmaassa asuvalle naiselle.

Antti haluaa kertoa tarinan, joka on jäänyt hänen mieleensä ja vaikutti siihen, että hän halusi antaa lahjan nimenomaan Erinille.

- Juttelin Erinin kanssa kasvotusten ensimmäistä kertaa Iskelmä Festivaalilla vuonna 2012. Oli lauantai ja festarit olivat vaatineet veronsa. Kolmen päivän lähes ympärivuorokautisen työskentelyn seurauksena olin mieleltäni psykedeelistä hihittelykaaosta muistuttavassa välitilassa, jossa pystyin vielä kirjoittamaan juttuja suhteellisen selkeästi, mutta puheeni ei luistanut lainkaan niin jouhevasti kuin olisin halunnut. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, olo oli hyväntuulinen mutta hutera.

- Olin sopinut haastattelun Erinin kanssa Iskelmän livelähetykseen, mutta jostain syystä aikataulut heittivät sen verran, että jouduin jututtamaan häntä aikaisemmin kuin piti. En siis ollut ehtinyt suunnitella kysymyksiä tarpeeksi hyvin.

- Kun haastattelu alkoi, kysyin heti kärkeen jotain todella tyhmää nacholastuista. Kysyin toisen tyhmän kysymyksen Erinin entisestä bändikaverista Jonnasta. Kysyin kolmannen tyhmän kysymyksen, en tarkkaan muista mistä, ehkä poptähteyden mukanaan tuomista kuvioista. Sekoilin niin sanoissani kuin ajatuksissanikin. Olo oli kuin Pirkka-Pekka Peteliuksen klassisella meteorologihahmolla Erkki Nyströmillä, joka katsoo hädissään uutistenlukijaan ja toteaa: "Tää ei mee nyt hyvin." Ymmärsin tilanteen, mutta en kyennyt tekemään korjausliikettä parempaan.

- Vaan ihme tapahtui. Nimittäin haastattelusta tuli hyvä. Erin oli ihastuttavan aurinkoinen, positiivinen ja puhelias, ja jollakin taianomaisella tempulla hän sai käännettyä hölmöt uteluni hauskoiksi anekdooteiksi lihavuuden välttämisestä, ystävyydestä ja Dolly Partonista. Joku toinen artisti olisi, syystäkin, voinut tuskastua tilanteeseen, mutta ei Erin. Kun pyysin haastattelun jälkeen anteeksi omaa sekoiluani, hän vain nauroi.

- Niin että miten tarina liittyy Kirkon Ulkomaanapuun? Ei juuri mitenkään, jos niikseen ajattelee. Paitsi positiivisen ylävireensä puolesta.

- Kirkon Ulkomaanapu on hyvien puolella. Halusin antaa lahjan ihmiselle, joka kuuluu samaan porukkaan.

Myös Aamuklubi Anna-Mari lahjoitti hyväntekeväisyyslahjan mieleiselleen julkkikselle. Lue täältä, ketä Anna-Mari halusi muistaa.

Tutustu Toisenlainen lahja -hyväntekeävisyyslahjoihin osoitteessa www.toisenlainenlahja.fi.

 

Kilpailut

Uusimmat