Milana Misic julkaisee uuden albumin heinäkuussa: Esimakua musiikista jo nyt!

10.06.2014 10:00 - Anna Hopi

Laulaja Milana Misic julkaisee 18. heinäkuuta uuden Linnun kokoinen -albuminsa. Levyä on työstetty parin vuoden ajan kaikessa rauhassa ja artistin mukaan tulossa on tunteikasta musiikkia.  

Linnun kokoinen -levyä ovat olleet Milana Misicin kanssa tekemässä ammattilaiset, kuten Ripa Eskolin, Sanna Korkee, Topi Salmi, Jonnaemilia, Anna Kuoppamäki ja Esa Eloranta. Albumia alettiin työstämään syksyllä 2011.

- Levyn teko on kestänyt jopa kaksi vuotta, eikä vähiten alati muuttuvan musiikkiteollisuuden vuoksi. Aina ei ole ollut helppoa: Töitä on on tehty paljon, talkoovoimaa on tarvittu, ja kyyneleiltä ei olla vältytty. Usko omaan tekemiseen on silti säilynyt. Siksi tämän albumin ulossaattaminen on meille kaikille tekijöille erityisen tärkeä ja olemme hyvin iloisia kun saamme vihdoin pidellä sitä hellissä käsissämme. Toivon kuuntelijalle mielikuvamatkoja maailman ympäri ja vahvoja tunteita, kertoi Milana Misic.

Levyltä on julkaistu Linnun kokoinen -nimikkokappaleen lisäksi singlet Tiedäthän mistä mut löytää ja Tähteni. Milana on julkaissut tätä ennen jo seitsemän albumia. Aiemmilla levyllä on ollut mukana muun muassa äitinsä Laila Kinnusen tunnetuksi tekemiä lauluja. Kesällä Misic nähdään Tangomarkkinat-kilpailun tuomaristossa.

Katso Linnun kokoinen -kappaleen musiikkivideo alta.

Kilpailut

Uusimmat