Pekka Hyysalo valittiin Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi 2014: "Tavoite on täyttynyt!"

04.09.2014 10:33 - Anna Hopi

Entinen freestylelaskija Pekka Hyysalon tarina ja sisu on koskettanut suomalaisia kuluneen vuoden aikana. Ei siis ihme, että elämänhalua pursuava nuori mies valittiin Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi.

Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati on valinnut Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi ex-freestylelaskija Pekka Hyysalon. Raati nosti esille Hyysalon asenteen: sen kuinka ihminen voi rankoissakin olosuhteissa itse valita tapansa tarkastella mahdollisuuksiaan.

Maailman huipulla urheileva 24-vuotias Hyysalo vammautui vakavasti hiihtomäessä keväällä 2010. Lääkäreiden ennusteet aivovammapotilaalle olivat synkät. Pekka muistelee vammautumisensa jälkeistä aikaa.
- Mietin pitäisikö minun vain takertua itsesääliin. Samalla ajattelin, että jos jään makaamaan, en ole mitään.

Pekka päätti taistella. Hän perusti myös FightBack -yhteisön, jonka tavoitteena on kerätä varoja loukkaantuneiden ihmisten kuntouttamiseen. Samalla hän asetti itselleen tavoitteen juosta seitsemän vuoden kuluessa New Yorkin maraton.

Syyskuun 6. päivänä Hyysalo ottaa askeleen kohti unelmaansa järjestämällä 2,6 kilometrin juoksukilpailun Turussa – kunnioitettava suoritus mieheltä, jolle lääkärit antoivat niukasti toivoa neljä vuotta sitten.

 

- Haluan esimerkilläni kannustaa ihmisiä liikkumaan ja haastamaan itsensä. Jos minä pystyn siihen, niin varmasti pystytte tekin. Jokainen askel kohti asetettua tavoitetta on tärkeä, sekä urheilussa että muilla elämän osa-alueilla.

 Miltä inspiroivan tittelin saaminen sitten tuntuu miehestä?

- En itse voi sanoa, että olisin omasta mielestäni erityisen positiivinen, mutta olen fiiliksissä, että jos muut on tuota mieltä. Muiden mielipide on tässä se tärkein asia. Jos välitän positiivista karmaa ympärilleni, sittenhän se tavoite on täyttynyt, kertoi Pekka Hyysalo Iskelmälle.

 Aiemmin positiivisimmaksi suomalaiseksi on valittu muun muassa Elastinen, Minna Kauppi, Antero Mertaranta, Alexander Stubb ja Teemu Selänne. Millä perusteella positiivisin suomalainen valitaan?

– hän on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta
– hänen saavutuksensa ovat merkittäviä
– hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen
– hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa
– hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin

 Hyysalon lisäksi palkittiin elämäntyöpalkinnolla filosofi ja kirjailija Esa Saarinen, jolla on takanaan pitkä ja merkityksellinen ura. Raati halusi antaa tunnustusta miehelle joka on sinnikkäästi pitäytynyt omassa linjassaan, näyttänyt kuinka kunnioittaa läheisiään ja rakastaa räiskyvästi. Erityisesti raati nostaa esiin Saarisen halun nähdä jokaisessa tapaamassaan ihmisessä paljon potentiaalia, mahdollisuuksia ja voimavaroja. Elämäntyöpalkinto on aiemmin annettu Aira Samulinille, Elisabeth Rehnille sekä Ilkka ”Danny” Lipsaselle.

Kilpailut

Uusimmat