Eduskunnan saunaan 8000 euron kiukaat - kuka pääsee nauttimaan löylyistä?

25.09.2014 10:25 - Anna Hopi

Ilta-Sanomat kertoi vastikään, että Eduskunnan saunatiloihin on hankittu mittavan hintaiset kiukaat. Hallintojohtaja Pertti Rauhio ei ole vielä itse päässyt testaamaan 8000 euron laatukiukaiden mahtia.

Kansakunnan ykkössaunaan hankittiin lasikantinen älykiuas GLX 750, jossa riittää löylyvoimaa. Kiukaan valmistaneen Saunasampo Oy:n toimitusjohtaja Tapio Yli-Kovero kehui kiuasta Ilta-Sanomille kiukaiden mersuksi.

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kehuu kiukaita maltillisemmin ja toppuuttelee vähän keskustelua.

- Ensinnäkään itse en ole tarkistanut niitä hintoja, se on osa isompaa urakkaa. Ominaisuudet on sellaiset, että ne pysyvät lämpimänä ilman kovin suurta sähkönkulutusta. Niissä on kansi, joka laskeutuu päälle. Sen vuoksi ne pysyvät lämpimänä, vaikka ei kovin paljoa lämmittäisikään.

Eduskunnassa tärkeistä asioista tunnetusti puhutaan epävirallisissa tilanteissa, kuten kunnon löylyissä. Milloin kiuas on käytettävissä ja voiko sen lämmittää esimerkiksi tekstiviestillä?

- Se ei ole meille mihin tahansa aikaan käytettävissä, meillä on henkilökunta paikalla ja vastaa niistä. Saunat pistetään tiettyyn aikaan päivästä päälle ja sitten suljetaan. Niitä on kaksi kappaletta, hankittiin muistaakseni Suomesta 2014 kesällä peruskorjauksen yhteydessä. Ne ovat hyvää kotimaista tehoa ja säästävät energiassa sen, mikä oltaisiin säästetty halvempaan ulkomaiseen malliin sijoitettaessa.

Missä saunat sijaitsevat ja ketkä saavat käyttää niitä?

- Eduskunnan maanalaisissa tiloissa ja ne ovat kaikkien eduskunnassa töitä tekevien käytössä - olivat sitten kansanedustajia, virkamiehiä tai avustajia. En ole vielä päässyt kokeilemaan kiukauden voimaa. Ehkäpä, kun tulee joku liikuntatilaisuus...

Lähde: Ilta-Sanomat.

 

Erin kertoi äskettäin, kuka on hänen mielestään parasta saunaseuraa. Uutiseen pääset täältä.

Kilpailut

Uusimmat