Pirkka-Pekka Petelius ylistää Koomikot-sarjaa: "Mennään koko ajan tunteiden rajapinnalla"

09.12.2014 08:56 - Anna Hopi

Komedian tekeminen vaatii ihmiseltä älykkyyttä ja tunnetason ymmärrystä. Pitkän linjan viihdyttäjän Pirkka-Pekka Peteliuksen mukaan Koomikot-sarjan kuvauksissa ollaan oltu omia tunteita lähellä.

Nuoremmat koomikot Sami Hedbergistä Pirjo Heikkilään ovat kehuneet idolikseen Pirkka-Pekka Peteliusta. Mies itse suhtautuu tähän varsin lunkisti, eikä pidä suosiotaan ihmeellisenä asiana.

- Mä sanon niin kuin Rampe sanois "Jaa, voi olla". En tiedä. Se on kesken se prosessi. Tähän mennessä kun ollaan tehty, on ollut todella kivaa. Yleensä en käy missään tällaisissa ohjelmissa, mutta eihän tällaista ohjelmaa ole tehtykään vielä. Meillä on ollut hauskaa - jatketaan vielä helmikuussa tekemistä, kertoi Pirkka-Pekka Petelius Iskelmälle.

Koomikoita on kutsuttu etukäteen koomikoiden Vain elämää -sarjaksi. Onko kuvauksissa tähän mennessä nähty suuria tunteita?

- Me mennään koko ajan tunteiden rajapinnalla. Ollaan sellaisia nuorallatanssijoita, me hauskuuttajat. Ei se ole vain ohjelman aikana vaan koko ajan. Niin sen pitää ollakin, herkästi läsnä.

 

Lue lisää täältä TV5-kanavan kevätuutuudesta, joka tulee naurattamaan ja viihdyttämään TV-katsojia. Koomikot-sarjassa on mukana maan suosituimmat hauskuuttajat Peteliuksesta Hedbergiin ja Heikki Silvennoiseen.

Kilpailut

Uusimmat