Miehen mukaan juhlat juhlitaan perhepiirissä.
Pariskunta on pitänyt yhtä kolmen vuoden ajan.
Petelius nauttii Lapin maisemista niin paljon, että avasi siellä oman ravintolan.
Esityksessä on mukana myös Sami Hedberg.
Pirkka-Pekka Petelius nauttii suorien lähetysten tekemisestä.
Pirkka-Pekka Petelius oli yleisön toive mukaan ohjelmaan.
Näyttelijä-muusikko Pirkka-Pekka Petelius on nykyään varattu mies.
Näyttelijä ja laulaja Pirkka-Pekka Petelius on tällä hetkellä varsin onnellinen mies.
Mies vieraili Buena Vista Social Clubin keikalla, ja tilanne oli unohtumaton sekä bändille että Peteliukselle.
Pirkka-Pekka Petelius palaa musiikin pariin kolmentoista vuoden tauon jälkeen. Tänään julkaistava paluulevy kantaa nimeä ’Irti’.
Kansan rakastama näyttelijä ja koomikko Pirkka-Pekka Petelius palaa musiikin pariin 13 vuoden tauon jälkeen.
Koomikot-sarjassa pian nähtävä Pirkka-Pekka Petelius kertoi kuuluvansa erityisherkkien ihmisten ryhmään.
Komedian tekeminen vaatii ihmiseltä älykkyyttä ja tunnetason ymmärrystä. Pitkän linjan viihdyttäjän Pirkka-Pekka Peteliuksen mukaan Koomikot-sarjan kuvauksissa ollaan oltu omia tunteita lähellä.
Kohta 60 vuotta täyttävä näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius myöntää, ettei työtahdin hiljentäminen kuulu tulevaisuuden suunnitelmiin, kertoo Iltalehti. 
Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Pedro Hietasen radiosketseistä julkaistaan jälleen levyllä. Serpien kylässä -cd-sarjasta on ilmestynyt jo 9 osaa.