Negatiivisuus voitoksi - tylsistyminen voi parantaa luovuttaasi

08.01.2015 20:00 - Eeva Rajala

Tylsyys kuulostaa negatiiviselta asialta, mutta siitä voi koitua paljon positiivisia ideoita. 

Tylsyydestä ei ole tehty kovinkaan paljon tutkimuksia, eikä sille ole tieteen saralla tehty selvää määrittelyä. Tylsyydestä puhuttiin maailmassa ensimmäisen kerran vuonna 1852, joten kyseessä on suhteellisen tuore ilmiö.

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, jotka ovat herkkinä tylsyydelle; ihmiset, jotka etsivät jännitystä elämäänsä, ja ihmiset, jotka sulkeutuvat omaan maailmaansa esimerkiksi pelon tai trauman vuoksi.

Tuoreen tutkimuksen mukaan tylsyys voi olla vakava asia, mutta siinä voi piillä myös hyviä asioita. Brittitutkimuksessa puolelle koehenkilöistä annettiin tehtäväksi kopioida numeroita puhelinluettelosta. Toimintaa kuvattiin tylsäksi. Tämän jälkeen heille annettiin tehtävä keksiä kahdelle styroksiselle juomakupille uusia käyttötarkoituksia. Puolet koehenkilöistä alkoivat pohtia kupeille uusia käyttötarkoituksia ilman alun numerokopiointitehtävää.

Ne henkilöt, jotka olivat kopioineet tylsiä puhelinnumeroita ennen ideointitehtävää, suoriutuivat ideointitehtävästä huomattavasti paremmin kuin muut koehenkilöt. Tiedemiehet sanovatkin, että tylsyydessä on hyvät puolensa ja tylsyyttä ei kannata tuomita täysin. Tiedemiesten mukaan tylsyydestä voi kasvaa aito uteliaisuus.

Uteliaisuus stimuloi aivojamme, ja kuljettaa ihmistä jokapäiväisestä ja tavallisesta elämästä eteenpäin kokeilemaan uusia asioita. Kaikki ihmiset eivät käytä uteliaisuuttaan oikealla tapaa hyväksi, vaan joutuvat kiinni esimerkiksi huumeiden tai alkoholin maailmaan.

Tylsyys kehittää uteliaisuutta ja tätä kautta luovuutta. Jos ihmistä stimuloidaan ja viihdytetään koko ajan, se ei ole hyväksi aivojen toiminnalle. Tylsyys ja vähäiset viihdykkeet saattavat kuulostaa tylsältä, mutta ne ovat mentaalisesti hyödyllisiä. Tylsyys mahdollistaa ajatusten lennon ja unelmoinnin. Se antaa ihmisille mahdollisuuden laittaa ajatuksiaan järjestykseen. Ja vaikka tylsyydessä on omat riskinsä, ilman tylsyyttä ihmiset olisivat vain tylsiä, eikä uusia keksintöjä välttämättä keksittäisi nykyistä tahtia.

Lähde: Discovery News

Kilpailut

Uusimmat