Millaisesta naisen pepusta miehet unelmoivat? Tutkimus selvitti

16.03.2015 16:00 - Heli Thoren

Mies kiinnittää huomiota nainen vyötärön ja takapuolen väliseen kurviin.

Peppu kiinnittää monen miehen huomion, mutta erityisen paljon ihailua saavat pyöreät ja ulkonevat peput - ainkin tuoreen tutkimuksen mukaan. Siinä kartoitettiin miesten tuntemaa vetoa takapuolia kohtaan. Tutkimuksen mukaan kyse ei ole vain silmänruuasta, vaan siitä, että aikojen alussa kurvikkaiden naisten kanssa terveiden jälkeläisten saaminen oli varmempaa.

Pyöreä saa sekoamaan

Teksasin yliopisto Amerikassa sai selville, että miehet sekoavat pepuista, jotka nousevat vartalon linjasta selvästi esiin. Keskivertomies huumaantuu erityisesti, jos pepun kulma on 45 astetta suhteessa vyötäröön. Tällöin takapuoli on erityisen pyöreä ja ulkoneva.

Hyvä äiti?

Pepun kulma liittyy myös siihen, kuinka hyvin nainen onnistui kantamaan jälkeläistään. Kun kulma on suurempi, vauva on hyvin lantion suojissa. Pyöreämmällä pepulla varustetut naiset pystyivät hyvin myös liikkumaan ja kävelivät voimakkaasti aivan loppuraskaudestakin. Tutkijoiden mukaan kyse onkin silmänruuan lisäksi myös vainusta - pyöreällä pepulla varustetut naiset ovat todennäköisesti potentiaalisia äitejä miesten jälkeläisille.

Lähde: Womens Health Magazine


Mies, haluatko oppia käsittelemään tulista naista - lue täältä ohjeet.

Kilpailut

Uusimmat