Kuva: AOP

Lasse Norreksen ikimuistoinen etelänloma: Halpiskellojen kauppaajat juoksivat Remu Aaltosta karkuun

29.10.2016 13:47 - Anna Hopi

Viihdemoguli Lasse Norres pitää muusikko Remu Aaltosta yhtenä tärkeimmistä ystävistään. Kaksikko on kokenut seikkailuja yhdessä.

Musiikki- ja viihdealan vaikuttaja Lasse Norres oli mukana Remu Aaltosen Remu-elämäkerran tiedotustilaisuudessa. Hän on ollut pitkään ystävä Hurriganes-tähden kanssa, ja tietää, että Remu antaisi ystävälleen paitansakin päältään.

- Olemme tunteneet Remun kanssa ainakin neljäkymmentä vuotta, jos se riittääkään. Tuossa aikaisemmin oli keskustelua siitä, että jotkut kokevat Remun pelottavana. Uran alkuvaiheessa, Hurriganes-pomona hän olikin pelottava ja hyvin suorasanainen - ei epäillyt sanoa epäkohdista. Hän saattoi sanoa joskus vähän pahastikin, muistelee Norres.

- Olen oppinut tuntemaan hänet aika lämpimänä ja ihanana ihmisenä. Remun ystäväksi pääseminen ei ole helppoa - siihen menee aikaa. Silloin kun olet saanut luottamuksen ja ystävyyden siihen päälle, parempaa frendiä ei ole olemassa. Hän auttaa kaikessa, missä vain pystyy. Hän antaa vaikka paidan päältään, jos se auttaa.

"Mies, joka ei katsele taaksepäin"

Norres kokee, että Aaltosen kanssa on helppo tehdä töitä yhdessä.

- Remu on myös sanansa mittainen mies - jos hän jotain sanoo, se pitää. Remun seurassa ei ole koskaan tylsää. Liikeneuvottelutkin, mitkä saattaisivat kuulostaa ensalkuun tylsiltä, ovat hänen kanssaan hillittömän hauskoja. Hänellä on mahtavan optimistinen ja elämänmyönteinen elämänasenne, se on varmaan syy, miksi hän on selvinnyt asunnon palamisista ja muista onnettomuuksista, toteaa mies.

Silti Norres veikkaa, että Remu-elämäkerran kirjoittajalle Markku Salolle on voinut olla melkoinen projekti saada kirjan kohde avautumaan menneisyydestä. Hän perustelee ajatustaan sillä, että Remu ei mieti turhaa mennyttä.

- Remu uskoo tulevaisuuteen, hän ei kovin paljon katsele taaksepäin. Siksi on mielenkiintoista, että meillä on tässä käsissämme kirja, mikä käsittelee menneisyyttä.

(kuva: AOP)

"Remu shoppaili etelänmatkalla halpiskelloja"

Parivaljakko on ehtinyt kokea vuosien varrella monia tilanteita yhdessä. Lasse Norres muistaa erään humoristisen tarinan, joka liittyy Remun kanssa tehtyyn matkaan.

- Monet tietävät, että Remu tykkää kaikista kauniista esineistä, kaikesta mikä on kultaa ja kiiltelee. Olemme joskus olleet etelässä, Teneriffalta. Kaikki, jotka ovat siellä käyneet, tietävät, että siellä on Afrikasta tulleita kavereita, jotka myyvät kelloja ja koruja. Ihmiset eivät oikein välitä näistä kavereista, kun heidän tavaransa ei ole parasta laatua ja joutuu aina tinkimään. Moni välttelee ja menee pakoon näitä myyjiä, hymyilee viihteen moniosaaja.

Remun kohdalla tilanne oli toinen, koska hän rakasti myyjien tyrkyttämiä halpoja kelloja, jotka eivät välttämättä edes toimineet, mutta näyttivät kauniilta.

- Kun olimme olleet viikon lomalla, kävi loppujen lopuksi niin, että nämä afrikkalaissyntyiset kaverit menivät karkuun Remua, koska ne neuvottelut ja operaatio tutkia kelloja ja sormuksia oli jopa heille liian vaativa. Jätkät miettivät varmaan, että nyt se kaljupää tulee taas ja käy koko kellovaraston läpi ja rupeaa tinkimään. Mustat veljet alkoivat vältellä meitä, kun tulimme kadun kulmassa vastaan, se oli hulvatonta.

Lue myös: Ile Kallion paljastus! Hurriganes-tähdet soittavat yhdessä vuosien tauon jälkeen

Kilpailut

Uusimmat