Kuva: Mikko Räsänen

Isänsä nuorena menettänyt Krista Siegfrids: "Ajattelen häntä joka päivä"

13.11.2016 09:15 - Senni Loikala

Isänpäivä tekee suomenruotsalaisen laulajan Krista Siegfridsin surulliseksi, sillä hän tahtoisi juhlia päivää yhdessä isänsä kanssa. Se ei enää kuitenkaan ole mahdollista.

Suomea vuoden 2013 Euroviisuissa edustanut Krista Siegfrids, 30, menetti isänsä vain 15-vuotiaana. Hiljattain Ruotsiin levytyssopimuksen tehnyt ja Be Real -singlen julkaissut Siegfrids kertoo Voice.fi-sivuston haastattelussa, että tunteet tulevat pintaan erityisesti isänpäivänä.

- Se on aina ikävä päivä minulle. Totta kai ajattelen isää joka päivä ja hän on mukana sydämessä. Mutta aina kun tulee isänpäivä, minusta tulee erityisen melankolinen ja sitä ajattelee, että olisi ihanaa, jos hän olisi elossa ja voisin juhlia häntä, Siegfrids kertoo.

Laulaja puhui myös aiemmin isänsä kuolemasta Voice.fi-sivuston Riisuttu-sarjassa. Tuolloin hän itki vuolaasti lähetyksessä kertoessaan isänsä kuolemasta.

- Välillä tulee todella voimakkaita vaiheita, että minä tarvitsen isääni ja sitten hän ei ole täällä, Siegfrids sanoi.

Hän myös muisteli, että isä tuki häntä laulamaan pienestä pitäen.

- Kun olin pieni, niin isä kannusti minua, kun lauloin. Hän oli todella ylpeä minusta. Mietin joskus, että mitä jos hän olisi nähnyt kaikki nämä jutut, mitä on tapahtunut. Katsoimme pienenä Euroviisuja kotona ja ajattelimme, että tämä on niin siistiä. Mietin, että jos hän olisi ollut mukana, kun esiinnyin viisuissa.

- Tiedän, että hänen mielestään tämä olisi niin siistiä ja hän olisi niin ylpeä siitä.

Siegfrids kertoi tunteikkaassa haastattelussa myös toivovansa, että tapaisi isänsä taivaassa.

- Tavallaan ajattelen, että hän kulkisi mukanani koko ajan, koska se helpottaa. Toivon yli kaiken, että me näkisimme uudestaan, mutta sitä ei voi tietää.

Pääset katsomaan Riisuttu-haastattelun Krista Siegfridsistä tästä.

Lue myös: Suomalaismuusikoilta riisuttiin julkkisrooli: Kyynelet virtaavat koskettavissa haastatteluissa

Kilpailut

Uusimmat