Arja Koriseva tunnustautuu jouluhulluksi: "Kotona nauretaan, saadaanko kuusi pois ennen juhannusta"

23.12.2016 20:15 - Vilma Kaura

Laulaja sanoo nauttivansa etenkin lahjojen hankkimisesta joulun aikaan.

Joulukirkkokiertueensa juuri päätökseen saanut iskelmätähti Arja Koriseva kertoo rakentavansa joulua pitkän kaavan mukaan. Naisella joulutunnelmointi saa alkunsa jo lokakuussa, jolloin laulaja alkaa palautella mieleensä joululaulujen sanoituksia.

- Joulu on loppujen lopuksi niin lyhyt aika, joten tahdon nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Aloitan pipareiden leivonnan ja kodin koristelunkin jo marraskuussa, Koriseva kertoo.

Korisevan jouluhulluus on pantu merkille myös hänen perheessään ja laulaja kertookin joutuvansa perheenjäsentensä pilkan kohteeksi. Nainen kun ei malttaisi luopua joulusta vielä pyhien jälkeenkään.

- Kotona nauretaan, että saadanko joulukuusta ulos ennen seuraavaa juhannusta. En millään raaskisi heittää kuusta pois, koska se on aina niin kaunis, huvittunut laulaja nauraa.

(kuva: AOP)

Lahjoja keikkamatkoilta

Iskelmätähti sanoo olevansa perinteiden kunnioittaja jouluvalmisteluissa. Perinteisiin kuuluu esimerkiksi joulukorttien lähettäminen viimeisenä mahdollisena päivänä.

- Minulla oli lokakuussa lomaa ja olisin voinut tehdä silloin valmiiksi kaikki kortit. Mutta tietysti kirjoitin ne kiireellä vasta viimeisenä iltana, jotta ne ennättivät perille. Tuokin juttu kuuluu jouluun, että asiat tehdään viimetinkaan, Arja Koriseva huomauttaa.

Korttien ohella laulaja suunnittelee ja askartelee itse myös joululahjoja. Hän kertoo hyödyntävänsä pikkuputiikkien lahjatarjontaa kiertäessään laulukeikoilla ympäri Suomea.

- Joulu pyörii mielessäni kaiken aikaa ja se on voimaa antava tunne. Itse nautin lahjojen antamisesta ja tykkään muutenkin ihmisten hyväntahtoisuudesta joulun aikaan.

Lue myös: Rintasyövästä toipuva Arja Koriseva tekee paluun uudella kappaleella - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat