Kuva: AOP

Yrittikö leipomoyritys hyötyä Carrie Fisherin kuolemasta? "Olemme todella pahoillamme"

28.12.2016 12:15 - Iiro Myllymäki

Leipomoketju julkaisi Twitterissä legendaariseen näyttelijään viittaavan korvapuustikuvan.

Erityisesti Star Wars -elokuvien Prinsessa Leiana tunnettu näyttelijä Carrie Fisher menehtyi eilen tiistaina sydänkohtauksen seurauksena. Fisher oli kuollessaan 60-vuotias. Monet ovat ilmaisseet surunsa tähden poismenosta sosiaalisessa mediassa, ja niin teki omalla tavallaan myös yhdysvaltalainen leipomoketju Cinnabon.

Cinnabon jakoi Twitterissä kuvan, jossa nähdään kanelilla piirrettynä Prinsessa Leian kasvojen profiili. Kuuluisan kiehkuraisen nutturan paikalla on Cinnabonin korvapuusti. Kuvatekstissä Cinnabon kirjoittaakin, että Fisherillä oli koko galaksin parhaat puustit, viitaten nutturan ja korvapuustin yhdennäköisyyteen.

Cinnabon sittemmin poisti twiittinsä, mutta siitä on edelleen nähtävillä ihmisten ottamia kuvakaappauksia:

Cinnabon oli julkaissut saman kuvan Twitterissä jo toukokuussa, jolloin kuvan yhteydessä kirjoitettiin Fisherillä olevan maailman toiseksi parhaat kiehkurat.

Cinnabon on julkaissut nyt twiitin, jossa se pahoittelee edellistä julkaisuaan.

”Poistettu twiittimme oli aidosti tarkoitettu kunnianosoitukseksi, mutta meidän ei olisi pitänyt julkaista sitä. Olemme todella pahoillamme”, twiitissä kirjoitetaan.

Twiitin alla käytävässä keskustelussa mielipiteet alkuperäisen twiitin suhteen ovat jakautuneet. Monien mielestä ihmiset pahoittivat turhaan mielensä korvapuustikuvasta. On kuitenkin niitäkin, jotka kokivat Cinnabonin ratsastavan näyttelijän kuolemalla.

”Viesti oli aika selvä. Cinnabon yritti tehdä tuottoa ja / tai pilaa julkkiksen kuolemalla. Hävetkää!” kirjoittaa Brad Anderson.

Lue myös: Harrison Ford muistelee menehtynyttä Carrie Fisheriä: "Hän oli ainutlaatuinen"

Lähde: Mashable

Kilpailut

Uusimmat