Kuva: Senja Rapila

Tanssin pyörteisiin valmistautuva Pepe Willberg: "Nopeat lattaritanssit jännittävät eniten!"

02.02.2017 13:37 - Anna Hopi

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uudella kaudella nähdään 70-vuotias musiikkikonkari, joka lupaa työstää svingiä askeleihiinsa.

Ensiksi on kuitenkin vuorossa valssi, jota muusikko Pepe Willberg, 70, kertoo opetelleensa.

- Se ei ole nopeusasteeltaan kovaa luokkaa, siinä pystyn minäkin pysymään mukana, kertoo hyväntuulinen mies.

Hän muistelee Iskelmän haastattelussa hetkeä, jolloin sai kutsun Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.

- En miettinyt kauaa, lähdenkö mukaan. Olen seurannut kaikki nämä vuoden ohjelmaa, se on todella mielenkiintoinen. Olin mielessäni kuvitellut, että voisin ehkä osallistua ohjelmaan, jos pyydettäisiin, mutta aina samalla tuli myös kauhukuva päähän, että ei missään tapauksessa. Kun puhelu tuli, tunsin heti hyvän fiiliksen. En kuitenkaan suostunut heti, vaan puhelu kesti ainakin kymmenen minuuttia, ennen kuin sanoin kyllä, virnistää Willberg.

Musiikkitaidot auttavat tanssin opettelussa

Willberg kokee kilpailussa etuna sen, että tuntee musiikkia monipuolisesti.

- Tottakai musiikkitaidoista on apua. Musiikilla on selkeä pulssi ja tarkoitus tanssijoille ja muusikoille. Sitä seurataan. Tulee kappaleen luonteeseen kuuluvia hidastuksia ja kiihdytyksiä. Ehkä niitä ei oteta tässä ekassa jaksossa huomioon, pohtii muusikko.

- Musiikkia voi tulkita eri tavoin, joko syvällisemmin tai keveämmin. Se on moniulotteinen asia.

Hän ei kuitenkaan tähtää TTK-ohjelman voittoon, koska ei halua tanssia verenmaku suussa. Tärkeämpää on miehen mukaan se, että jokaisesta suorituksesta selviää kunnialla.

- Tähtään siihen, että annan Jutalle parhaan mahdollisen tanssipartnerin. Haluan tietenkin päästä korkeaan lopputulokseen, mutta minulla ei ole tuon taivaallista käsitystä, miten selviän nopeutta vaativista lattareista. Ne jännittävät ehdottomasti eniten, kauhistelee artisti hymyn pilke huulillaan.

Lue myös: Pepe Willberg: "Musiikin kanssa olen onnistunut, naisten kanssa epäonnistunut"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat