Kuva: Senja Rapila

Suomalainen konkarinäyttelijä myöntää: "Olen välillä vanha ja kärttyinen"

17.03.2017 10:15 - Senja Rapila

Heikki Nousiainen näyttelee uudessa Saattokeikka-elokuvassa kärttyisää Veikkoa, joka tutustuu tummaihoiseen naapurinpoikaan.

Näyttelijä Heikki Nousiainen, 71, on yksi tällä hetkellä elokuvateatterissa pyörivän Saattokeikka-elokuvan päänäyttelijöistä. Postia pappi Jaakobille -elokuvasta tuttu Nousiainen kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että lähti mukaan uuden elokuvan kuvauksiin innolla.

- Minusta on aina kiva lähteä töihin, vaikka tosin vähän aina arastelen, että ketä on mukana. Jos siellä ei ole ketään tuttua niin aina mietin, että minkä takia taas lähdin. Tässä oli tuttuja, niin tähän oli erittäin kiva lähteä mukaan, hän kertoo.

Elokuvassa näyttelee myös nuori suomalaisräppäri Noah Kin, joka näyttelee elokuvassa Nousiaisen roolihahmon naapuria, tummaihoista naapurinpoikaa Kamalia. Saattokeikka-elokuvassa Nousiaisen ja Noah Kinin roolihahmot ystävystyvät ennakkoluuloista ja -asenteista huolimatta.

Nousiaisen mukaan Saattokeikka kaivaa ihmisistä ulos inhimillisyyden.

- Tämä elokuva etsii inhimillisyyttä. Ihmisten käyttäytymisen rajoja yrittää ratkoa, että voisi olla pikkasen ystävällisempi ja voisi pikkasen enemmän ajatella jotain muuta kuin itseään ja omia tarpeitaan, hän toteaa.

- Ihminen kaipaa ihmisen luo. Raja-aidat pois siintä välistä. Ottaa ihmisen ihmisenä, eikä minään ihmeellisenä otuksena. Minusta elokuvan keskeinen sanoma se on juurikin se inhimillisyys.

Vanha ja kärttyinen?

Nousiainen kertoo, että ei pysty samaistumaan elokuvassa esittämäänsä roolihahmoon kovin paljoa.

- Kyllähän se on kiva tehdä sellaista roolihahmoa, joka on hyvin kaukana itsestään. Kun menee kauas, ehkä näkee lähelle, hän nauraa.

Kun konkarinäyttelijältä kysyy, onko hän itse muuttunut kärttyiseksi vanhaksi mieheksi, hän kieltää sen. Nousiainen kuitenkin myöntää, että jollain tavalla hahmon kärttyisyys näkyy myös hänen omassa persoonassaan.

- En ole (vanha ja kärttyinen). Tai välillä olen kyllä, mutta luojan kiitos siitäkin kärttyisyydestä pikku hiljaa pääsee pois.

Voit katsoa Saattokeikka-elokuvan trailerin alapuolelta.

Lue myös: Suomalaiselokuvan tähdet törmäsivät ampiaispesään: "Hyökkäsivät hirveällä sutinalla!"

Lue myös: Putouksen sketsihahmokilpailusta karsiutunut Kaisa Hela: "Ystävät eivät tajunneet hahmoani"

Lue myös: Putous-näyttelijän puvustus aiheutti tuskan hetkiä: "Hiki valui norona jalkoihin asti"

Kilpailut

Uusimmat