Kuva: MTV

Elias Kaskinen paljasti yllättävän fanituksen kohteen: "Olin syvällä siinä hommassa"

30.08.2017 14:51 - Anna Hopi

Tähdet, tähdet -ohjelmassa Kaskinen aikoo esitellä rap-osaamisensa.

Ensi syksynä voi olla vaikeaa löytää MTV-kanavalta ohjelmaa, jossa Elias Kaskinen ei olisi mukana. Hänen isännöimänsä Alasti-klubi televisioidaan, minkä lisäksi artisti on Roope Salmisen ja Kalle Lindrothin kanssa juontajana Mökkireissu-ohjelmassa. Tänään julkistettiin Tähdet, tähdet -ohjelman uusi kausi, jossa Elias on mukana yhtenä artisteista.

- Näin pääsi käymään, että olen kolmessa ohjelmassa mukana, artisti hymyilee.

Tähdet, tähdet -ohjelmaan hän kertoo suhtautuvansa kunnianhimoisesti. Tanssitreenit ohjelmanumeroita varten aloitettiin jo keväällä, ja lauluesityksiinkin hän aikoo paneutua täysillä. Silti Elias ei miellä musiikkiohjelmaa kilpailuna.

- Meidän alallamme muutenkin vertaillaan biisien menestymistä soittolistoilla ja sitä, kuka esiintyy ekana festarilavoilla ja kuka vikana... Ihmiset seuraavat kaikenlaisia indikaattoreita - siltikään musiikissa ei voi kilpailla, hän lataa.

- Siinä on kyse hyvästä fiiliksestä ja jakamisesta. Lähden tekemään mahdollisimman hyvän TV-ohjelman ja toivon, että kaikki saavat potkua uralleen, jota yleensä lähdetään hakemaan. 

(kuva: Mikko Räsänen)

"Olen lavalla kuningas"

Kaskinen aikoo paljastaa ohjelmassa hämärän rap-menneisyytensä.

- Kun olin 13-14-vuotias, pukeuduin lökäpöksyihin ja polviin asti ulottuviin huppareihin. Minulla oli toistakymmentä pesislippalakkia. Kuuluin irc-galleriassa yhteisöön, jonka nimi oli "hiphop on muutakin kuin musiikkia, se on elämäntapa." Niin syvällä olen tuossa hommassa, hän nauraa.

Fanitus kesti niin kauan, kunnes mies tajusi tietyt tosielämän realiteetit.

- Tupac Shakur oli suurin idolini. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että olen hyväosainen lohjalainen papin poika. Minulla ei ollut hirveästi yhtymäkohtia siihen räppäreiden taisteluun, millä yritettiin päästä pois ghetosta. Fanitin ehkä eniten räppäreiltä sitä asennetta, että lavalla ollaan päällikköinä.

Aina kun Kaskinen menee lavalle, hänkin haluaa olla siellä kuningas.

- Kun tulen pois lavalta, tarvitsen hetken, jotta pääsen takaisin omaan energiaan. En mene koskaan lavalle anteeksipyytelemään, enkä aio tehdä niin Tähdet, tähdet -ohjelmassakaan, mies lupaa.

- Olen tutustunut ohjelman tyyppeihin, niin tässä vaikuttaa olevan mukana supliikkeja tyyppejä. Toivon, että meille tulee hauska matka, hän päättää haastattelun.

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Uudet Tähdet, tähdet -kisaajat julki - mukana muun muassa Jannika B ja Erika Vikman

Kilpailut

Uusimmat