Kuva: MTV

Sanna harrastaa jääkiekkoa jopa 7 kertaa viikossa - he ovat uudet maajussit

04.09.2017 14:37 - Henna Koste

Maajussille morsian -sarjasta nähdään jo kymmenes kausi.

Suositus Maajussille morsian -sarjan kymmenes kausi alkoi viikko sitten maanantaina. Ensimmäisessä jaksossa esiteltiin kaikki kahdeksan maajussia. Tämän illan jaksossa juontaja Vappu Pimiä tuo heille odotettua postia. Toiveikkuus kumppanin löytymisestä käsinkosketeltava, kun maajussit alkavat lukemaan heille katsojien lähettämiä kirjeitä.

Tulevissa jaksoissa seurataan kahdeksasta maajussista neljän, Aapon, Heikin, Sannan ja Laurin rakkauden etsimistä.

Lauri

Lauri, 30, viljelee Savonlinnassa noin 100 vuotta suvussa ollutta tilaa, jota hän haluaa kehittää niin viljelystuotteiden kuin matkailunkin osalta. Moderni mies viljelee muun muassa härkäpapua. Tulevaisuudessa hän haluaisi järjestää norppasafareita ja hankkia poroja. Valokuvausta ja taidetta harrastava Lauri etsii sopivasti kahjoa naista, joka osaa heittäytyä elämän vietäväksi.

(kuva: MTV)

Sanna

Sanna, 31, otti haltuun isänsä ja äitinsä kuusikymmenpäisen lihakarjatilan Sonkajärvellä. Lisäksi Sannalla on hevosia. Nainen etsii eläinrakasta miestä, joka ei saisi myöskään olla allerginen eläimille. Vapaa-ajalla Sanna harrastaa jääkiekkoa, ja viihtyy hallilla 4-7 iltana viikossa. Siksi maatalon emäntä toivoisikin miehenkin olevan liikunnallinen. Sanna ei etsi tilalleen isäntää. Hän voisi kuvitella etäsuhdetta, sillä tarvittaessa hän irtoaa helpostikin tilan töistä.

(kuva: MTV)

Heikki

Heikki, 30, asuttaa isovanhempiensa vanhaa taloa Miehikkälässä. Pihamaalta löytyy käyttämättömiä rakennuksia, joille mies miettii vielä käyttötarkoitusta. Heikki tykkääkin nikkaroida. Miehen ystäväpiiri on laaja. Kavereina on sekä miehiä että naisia. Heikki korostaa, ettei kaipaa morsianehdokkailta mustasukkaisuutta.

Heikki harrastaa muun muassa arkkitehtuuria, musiikkia ja lavatansseja.

(kuva: MTV)

Aapo

Aapo, 36, on yrittäjä Oripäästä. Hän työskentelee yhdessä veljiensä ja vanhempiensa kanssa perheen omistuksessa olevalla kananmunatilalla. Miehellä on edellisestä liitostaan 3-vuotias poika. Aapo harrastaa kiekkojen ampumista, kuntosalia, hiihtoa ja lumilautailua. Hän toivoo löytävänsä liikunnallisen kumppanin, joka tulee toimeen lasten kanssa.

(kuva: MTV)

Maajussille morsian MTV3-kanavalla maanantaisin kello 20. 

Lue myös: Jättisuosioon noussut Tinder-kaksikko sai ensitreffinsä - nettikansa ei usko toisiin treffeihin

Kilpailut

Uusimmat