Kuva: Senja Rapila

Elastinen: "Joskus en halunnut antaa haastatteluita, koska aina kysyttiin perheestä"

25.10.2017 20:45 - Katariina Auvinen

Elastinen palasi yli kahden vuoden jälkeen soolouralle. Musiikilla on nyt entistä suurempi pääpaino hänen elämässään.

Elastinen eli Kimmo Laiho, 36, istahtaa tuoliin rentoutuneen oloisena. Kahden ja puolen vuoden jälkeen häneltä on juuri tullut ulos soolosinkku Peili, josta mies on syystäkin ylpeä. Biisissä käsitellään muun muassa sitä, kuinka omien tekemistensä takana pitää seistä. Räppärillä on ollut isoja projekteja parin vuoden aikana. Hän esiintyi vuoden verran Cheekin kanssa Profeettoina, oli mukana Vain Elämää -ohjelmassa ja häneltä ilmestyi oma televisiosarja. 

Elastinesta ei kuitenkaan tunnu siltä, ettei hänellä olisi enää mitään annettavaa. 

- Totta kai sen asian äärellä painii koko ajan. Miten uusiudun ja miten löydän uuden lähdön? Uskon, että sen asian lähellä olen nyt. Minulla ei ole ikinä ollut fiilistä, että voisin ammentaa itseni tyhjäksi. Elämässä tapahtuu koko ajan niin paljon, että kerrottavaa riittää, Elastinen kertoo Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Miehen mukaan joskus voi tulla tunne, että on kirjoittanut jo maailman kaikista aiheista biisit. Se ei kuitenkaan haittaa, koska artisti kertoo jatkavansa musan tekemistä siinäkin vaiheessa, vaikka iso yleisö ei innostuisikaan hänestä. 

- Musiikki on mun elämän keskiö ja intohimo. Toivon, että sellaisesta suosiokeskeisestä tekemisestä mentäisiin siihen, ettei tarvitsisi tehdä esimerkiksi telkkariohjelmia pysyäkseen ajankohtaisena, hän toivoo. 

"En halua, että julkkis kasvaa isommaksi kuin artisti" 

Artisti kertoo, että hän pyrkii aina tutkimaan ja miettimään asioita sen pohjalta, mitä mieltä hän on kyseisestä jutusta. 

- Minulle tuli lähipiirin puolesta kritiikkiä yhdessä vaiheessa siitä, että musiikin tekemisestä olisi lipsunut pääpaino. Mietin, että missä tässä yhtälössä on musiikki, kun mukana on myös mainoskampanjat tai esimerkiksi visailuvierailut, Elastinen pohtii. 

Mies myöntää pohtineensa sitä, minkä takia häntä pyydetään esimerkiksi vieraaksi televisio-ohjelmiin, vaikka häneltä ei ole ilmestynyt musiikkia pitkään aikaan. 

- Minulle musiikin tekeminen on se tärkein juttu ja olen oikealla polulla juuri tällä hetkellä. 

- En halua, että se julkkis kasvaa isommaksi kuin artisti. En halua olla juontaja, hän sanoo. 

"Suojelen perheeni ja ystävieni yksityisyyttä kuin leijona"

Elastinen on ollut aina läheistensä yksityisyydestään, eikä hän mielellään puhu perheasioistaan julkisuudessa. Hänelle on kuitenkin tapahtunut paljon kahden vuoden aikana. Mies on mennyt naimisiin ja perheeseen on syntynyt myös lapsi. 

- Joskus en halunnut antaa haastatteluita, koska minusta tuntui ettei mistään muusta kysellä kuin perheasioista. Itse olen aina ollut avoin ja purkanut omia tuntemuksia ja fiiliksiä biiseihin totuudenmukaisesti. Kuitenkin perheeni ja ystävieni yksityisyyttä suojelen kuin leijona pesuettaan, hän kertoo. 

Hän kertoo, että hän katsoo suuria elämänmuutoksia aina haasteena. Vaarana on, että elämänmuutokset henkilökohtaisessa elämässä ottavat enemmän kuin antavat. 

- Minusta tuntuu, että olen vain enemmän motivoitunut tästä kaikesta. Se vaatii paljon ajatustyötä, jotta löydät inspiraatiota kaiken hässäkän keskeltä. Suuret elämänmuutokset ovat joko parasta tai huonointa, mitä sinulle voi tapahtua. Minusta tuntuu nyt, että ne ovat parasta mitä minulle on tapahtunut, hän kiteyttää. 

 Lue myös: Elastinen palasi soolouralle: "Itse asiassa todella vapautunut fiilis"

Kilpailut

Uusimmat