Kuva: AOP

Yllättävä ilmiö piinasi näyttelijöitä Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa

03.11.2017 16:45 - Karoliina Kotala

Hiljattain elokuvateattereihin ilmestyneen Tuntematon sotilas -elokuvan näyttelijät paljastivat erikoisen yksityiskohdan kuvauksista.

Näyttelijät Juho Milonoff sekä Andrei Alén tähdittävät lukuisten tunnettujen suomalaisnäyttelijöiden rinnalla Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvaa. Välittömästi ennätysmäärän katsojia elokuvateattereihin keränneen elokuvan näyttelijät ovat kertoneet julkisuudessa kuvausten olleen erittäin raskaat, mutta näyttelijöiden kiusana oli muitakin harmeja, nimittäin äkäiset ampiaiset.

- Raskain hetki kuvauksissa oli, kun juoksemme suolla ja pitää kantaa toista miestä. Kukaan ei voi kuvitella, miten vaikea 85-kiloinen mies on vaikea siirtää, kun se ei tee elettäkään ja painaa niin paljon, ettei sitä saa liikuteltua yhtään. Tähän yhdistettynä se, että juostaan suolla kolme päivää ja koko päivän aina pimeän tuloon asti ja sen yli. Sitten vielä, kun muutama ampiainen pistää siellä suolla, niin kyllä se on hyvin raskasta, Milonoff kertoo.

Myös Alén joutui ampiaisten kanssa ikävällä tavalla tekemisiin.

- Minuakin pisti alastomana neljä ampiaista, ei onneksi kuitenkaan mihinkään strategisiin paikkoihin. Mutta se kaikki auttaa rooliin eläytymisessä. On kiva näytellä, kun olet niin väsynyt, että kaikki tulee melkein automaattisesti.

Raskaat kuvaukset tuottivat kuitenkin tulosta ja näyttelijöiden suoritukset ovat keränneet erinomaisia arvosteluja. Louhimiehen mukaan roolituksen suhteen ei tarvinnutkaan tehdä yhtäkään kompromissia ja elokuvassa näyttelijöistä todella rakennettiin joukkue, jotka vaikuttivat myös toistensa roolisuorituksiin.

- Tosin Aku kutsui minua eräänä päivänä Peter Franzeniksi ja paljasti silloin, kenet olisi oikeasti halunnut elokuvaansa, Alén veistelee.

Näyttelijät kuitenkin myöntävät, että kuvauksista jäi käteen ehdottomasti myös suuri joukko uusia ystäviä, niin näyttelijöiden kuin muidenkin kuvausryhmän jäsenten joukosta.

- Teltoissa asuttiin ja tiiminä mentiin, se oli sietämätöntä. Mutta se hitsaa tällaisen porukan yhteen koko loppuelämäksi, Milonoff toteaa.

Lue myös: Jonna Geagea kertoo Me Naisissa elävänsä miehensä tuloilla: "Kyseessä yhteinen sopimus"

Lue myös: Sara Sieppi suhdekohustaan Iltalehdessä: "Toivoisin rauhaa"

Kilpailut

Uusimmat