Kuva: Mikko Räsänen

Maria Veitola kävi yökylässä Dannylla: "Kodista tuli mieleen Las Vegas"

10.11.2017 13:45 - Anna Hopi

TV-kuningattareksikin tituleerattu Maria Veitola löysi yökyläilyiden aikana julkkisisännistään uusia piirteitä.

Ensi keväänä MTV-kanavalla nähdään jälleen Yökylässä Maria Veitola -ohjelma. Ohjelman emäntä pakkaa jälleen pyjamansa ja yöpyy tunnettujen suomalaisten kodeissa. Tulevissa jaksoissa Maria Veitola, 44, nähdään muun muassa Dannyn, Toni Wirtasen ja Jannika B:n sekä Päivi Räsäsen kotona.

Hän kertoo Voice.fi -sivuston haastattelussa nauttineensa antoisista kuvauspäivistä julkisuuden henkilöiden kanssa.

- Danny ja Erika Vikman olivat kiinnostava pari. On hassua, miltä heidänkin parisuhteensä näyttää lehdissä. Se on lattea kuva todellisuudesta. Kun näet ne ihmiset ja heidän keskinäisen dynamiikkansa, kyse on aivan eri jutusta. Oli ylipäätään yllättävää seurata, millaisia nämä kevään jaksojen tyypit ovat parisuhteessa, hän kertoo.

Veitola sanoo tulleensa tietoiseksi ohjelman kuvausten myötä omista ennakkoasenteistaan.

- Vaikka en haluaisi ajatella haastateltavistani mitään ja yritän pitää kirkkaan mielen, niin huomaan, että kyllä niitä asenteita itselläkin on.

Maria Veitola sanoo, että jollain julkisuuden henkilöillä, kuten Päivi Räsäsellä julkisuuskuva eroaa hyvin paljon yksityisestä persoonasta.

- Myös Mikael Gabriel oli iso yllätys. Ajattelin, että hän on paljon äkkipikaisempi ja että tunteet heittelisivät laidasta laitaan. Luulin, että hän olisi vihaisempi ja vaikeampi tyyppi, mutta hänhän olikin lauhkea kuin lammas, Veitola toteaa.

Maria Veitola kävi yökylässä musiikkineuvos Ilkka Lipsasen, eli Dannyn kotona. (kuva: Mikko Räsänen)

Oudoin koti, jossa Veitola vieraili, on musiikkineuvos Dannyn, koti. Hän sanoo, että koti erottuu estetiikallaan suomalaisesta peruskodista.

- Se oli aika näyttävä. Harvoin näet mitään leijonapatsaita heti portilla kun menet jonkun ihmisen kotiin. Tai että pihalla on joku elefanttipatsas. Tai kun menet sisään olohuoneesta, astut siniselle kokolattiamatolle. Dannyn koti oli outo, mutta hyvällä tavalla - siitä tuli mieleen Amerikka ja Las Vegas, hän hymyilee.

Mitä Veitola on oppinut vieraillessaan julkimoiden kodeissa?

- Näet nopeasti ihmisten kanssa jutellessa, mistä hänen arvomaailmansa muodostuu ja tärkeysjärjestys elämässä. Se on antoisaa. Voit peilata keskustelua omaan elämääsi. Rakastan ihmisten ihmettelyä, he ovat niin ihmeellisiä, Veitola hymyilee.

- Meitä on niin monenlaisia. Sellainen vierailu on herättää ristiriitaisia fiiliksiä, missä kodin isännän ja emännän elämäntyyli on aivan päinvastainen oman elämäntyylin kanssa. Sinulla saattaa olla se olo, että tekisi mieli kuristaa se tyyppi, koska jaatte niin erilaiset arvomaailmat. Siltikin hänen kanssaan voi tulla todella hyvin toimeen ja teillä voi olla hauskaa yhdessä, hän summaa.

Lue myös: Maria Veitola Tomi Metsäketo -kohusta: "Tunnen sydämessäni tehneeni oikein"

Kilpailut

Uusimmat