Kuva: Senja Rapila

IS: Tommi Läntinen rehellisenä ongelmistaan alkoholin kanssa: "Se meni överiksi"

28.04.2018 11:15 - Senja Rapila

Nyt muusikko kertoo olleensa raittina jo kuusi vuotta.

Tommi Läntinen täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 60 vuotta, mutta silti hän tuntuu olevan paremmassa kunnossa kuin koskaan. Muusikko kehaisee Ilta-Sanomien haastattelussa, että hänen äänihuulensa ovat parhaimmassa kunnossa.

Tähän on syy se, että Läntinen teki täydellisen elämäntapamuutoksen kuusi vuotta sitten. Läntinen myöntää IS:n haastattelussa, että hän on kamppaillut alkoholiongelman kanssa.

– Otin viinaa melkoisesti, niin paljon, että se meni överiksi. Elämäni muuttui hallitsemattomaksi. Ymmärsin, että minulla oli ongelma, hän kertoo.

Viinasta eroon pääseminen ei ollutkaan lopulta niin vaikeaa.

– Olin siihen valmis, sillä olin ollut finaalissa jo pitkään ja päätös tuli henkisen pohjan kautta. Hain itse apua ja menin vertaistukeen, hän paljastaa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös: Salkkarit-tähti bändeineen teki kappaleen häirintätapauksista - on myös itse törmännyt niihin

Lue myös: Five Finger Death Punch -basisti vakavassa huumekoukussa: 'Tajusin sen vasta kun jouduin vieroitukseen'

Kilpailut

Uusimmat