Kuva: Senja Rapila

Duudsonien Jarppi julkisuudesta: "Usein tulee kommenttia siitä, että heitä voltti"

10.05.2018 14:15 - Katariina Auvinen

Jarppi on ollut julkisuuden valokeilassa jo melkein parikymmentä vuotta. Mies tunnistetaan usein kävellessään kadulla.

Duudsoneiden Jarppi, eli Jarno Leppälä, 38, on ollut karkeasti laskettuna melkein parikymmentä vuotta julkisuuden valokeilassa. Ensi syksynä hänet nähdään taas Posse- sekä Duudsonit tuli taloon -ohjelmissa. 

Mies tunnustaa, että ihmiset tunnistavat hänet usein ulkomaailmassa. Monet koomikot ovat esimerkiksi puhuneet eräänlaisesta "kirouksesta", jossa ihmiset olettavat koomikoiden heittävän vitsiä alituisesti kaikesta. Hulluista tempuista julkisuuteen ponnahtanut Jarppi samaistuu tietyllä tavalla myös siihen, että ihmiset monesti odottavat miehen tekevän temppuja heidän silmiensä edessä. 

- Kyllähän sieltä usein tulee kommenttia tyyliin siitä, että heitä vaikka voltti. No heittäisin, jos osaisin vielä. En ole enää niin notkea kuin nuorempana. Sen sijaan voin näyttää vatsatanssin tai peukalotempun, jotka ovat myös kovassa huudossa, hän vitsailee Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Aina kuitenkaan Jarppi ei ihmisten pyyntöihin vastaa, mutta ei häntä ärsytä se, että hänet pysäytetään kadulla kulkiessa. 

- Lähtökohtaisesti ei se ärsytä, että ihmiset tulevat juttelemaan. Kun on kuluttanut naamaa television puolella sen 17 vuotta, tunnistaminen toisaalta kertoo, että työ on tehty hyvin ja jäänyt ihmisten mieleen, hän pohtii. 

"Mielikuva siitä, että suomalaiset eivät puhu tunteistaan, on paskaa"

Duudsonit tuli taloon -ohjelmassa Jarppi, HP sekä Jarno, ottavat tavallisissa perheissä ohjat käsiinsä pariksi päiväksi. Ohjelmassa on käsitelty rankkojakin aiheita, kuten koulukiusaamista. 

Eräs asia koskettaa Jarppia vielä suuresti. 

- Se, että ihmiset päästävät meidät koteihinsa ja avautuvat meille henkilökohtaisista asioista, koskettaa minua suuresti. Mielikuva siitä, että suomalaiset eivät puhuisi tunteistaan, on paskaa. Suomi on täynnä mahtavia ihmisiä, jotka myös osaavat auttaa toisiaan, hän heittää.

Jarppi kertoo, että auttoi itse pyyteettömästi lehdistötilaisuuten tulossa ollutta ystävää, HP:ta. 

- Meidän piti olla Tennispalatsissa hieman yli kahdeksan, mutta sen sijaan sain puhelun HP:ltä, jossa hän tiedusteli minulta olinpaikkaani. Mies oli nimittäin luullut, että tilaisuus pidetään Pasilassa, joten kerroin hänelle, että raahaa itsensä tänne keskustaan päin, hän kertoo. 

Lue myös: Duudsonit-Jarno paljastaa sairastaneensa ihosyöpää: "Se oli pelottava ajatus, että kuolee"

Kilpailut

Uusimmat