Kuva: Pixabay

Koulu rankaisee lapsia erikoisella tavalla - vanhemmat raivoissaan

15.12.2018 09:15 - Lauri Kujanpää

Iso-Britanniassa kouluasut ovat normaali käytäntö.

Iso-Britanniassa sijaitsevassa The Bicester School -nimisessä koulussa lapsia rankaistaan erikoisella tavalla. Koulussa on nimittäin joulun alla hyväntekeväisyyskampanja, jossa jokainen lapsi, joka tulee kouluun jouluneule päällä, lahjoittaa samalla yhden punnan Pelastakaa Lapset -yhdistykselle.

Koulu-uniformujen luvatussa maassa kaikki ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Koulun henkilökunta on nimittäin linjannut, että lapset, jotka eivät pysty saamaan tyydyttäviä arvosanoja, eivät saa osallistua hyväntekeväisyyskampanjaan ja joutuvat tulemaan opinahjoon normaaleissa kouluvaatteissa.

Useat vanhemmat ovat olleet tästä linjauksesta raivoissaan. Heidän mielestään kyseessä on suorastaan karmeaa syrjintää, jossa lapsille aiheutetaan turhaa pahaa mieltä.

- Kyseessä on kuitenkin hyväntekeväisyyskampanja ja kaikki eivät saa osallistua siihen? Todella törkeää! on eräs vanhempi sanonut.

- Tämä tekee lapsista eriarvoisia - en voi hyväksyä tällaista, kommentoi toinen.

Koulun rehtorin mielestä kyseessä on kuitenkin vain palkinto oppillaille.

- Olemme koulussamme aina etsineet uusia tapoja palkita oppilaita ja haluamme ajaa heistä parhaat suoritukset esille. Tällainen systeemi on ennenkin ollut käytössä, rehtori kertoo.

Aiheuttaakohan tuo kuitenkin turhaa pahaa mieltä lapsille?

Lue myös: Koulun hämmentävä päätös - ei anna enää kotiläksyjä oppilaille stressin takia

Lue myös: Oppilaat yllättivät opettajan suloisella lahjalla - moni liikuttui kyyneliin

Lue myös: Oppilaan kohteliaasta, mutta samalla hämmentävästä pyynnöstä hitti - katso hauska kuva

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat