BB-talossa ennätysajan viettänyt Niko Nousiainen: "Luulen, ettei ohjelma enää kanna"

10.01.2019 17:30 - Henna Koste

Nyt radioalalle tähtäävä Niko Nousiainen saa edelleen jutella tuntemattomille Big Brother -taipaleestaan.

Maailman tunnetuin realitysarja Big Brother tekee paluun. Ohjelmaa ei ole nähty Suomessa viiteen vuoteen. Suomalaisten seikkailuja isoveljen valvojan silmän alla saadaan seurata taas ensi syksynä. 

Nykyisin radiotoimittajaksi opiskeleva Niko Nousiainen, 35, on viettänyt Big Brother -talossa aikanaan paljonkin aikaa. 

-Mullahan on ihan Suomen ennätys, ellei jopa maailman ennätys. Olen ollut siellä kaksi kertaa eli melkein puoli vuotta yhteensä, Nousiainen naurahtaa Iskelmän Iltapäivän Satu Kotosen haastattelussa. 

Hän toteaa olevansa yllättynyt sarjan paluusta. Mies piti sarjaa aikanaan hyvänä, mutta suhtautuu nyt ristiriitaisesti.

- Minusta tuntuu, ettei se enää kanna, Nousiainen pohtii.

Nousiainen asteli BB-taloon ensikertaa vuonna 2007 vain 24-vuotiaana. Tuolloin hän sijoittui kolmanneksi. Big Brotherin 6. kaudella vuonna 2010 mies voitti koko kilpailun. Eniten hän yllättyi ystäviensä reaktioista, kun hän tuli ulos talosta. 

- Ihmettelin kavereiden reaktioita. He olivat vähän mustasukkaisia. Heitä ärsytti tosi paljon, kun muut ihmiset tulivat juttelemaan minulle. Se taas ärsytti minua, Nousiainen huomauttaa.

Hän toteaa, että saa edelleen keskustella sarjasta tuntemattomien ihmisten kanssa. Samat kaveritkin ovat onneksi pysyneet miehen matkassa tästä huolimatta. 

Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Big Brother tekee paluun!

Kilpailut

Uusimmat