Kuva: Henna Koste

Janina Fry muutti Instagram-käytöstään vaalien aikana: Tuntuu pinnalliselta hevien aiheiden rinnalla

13.04.2019 12:15 - Henna Koste - Luettu 376 kertaa

Frylla on tuhansia seuraajia Instagramissa.

Viihdealan konkari Janina Fry, 45, ei ole aiemmin ottanut poliittisesti kantaa asioihin, mutta viime vuosien tapahtumat kirvoittivat hänet asettumaan ehdolle eduskuntavaaleihin. Puolueena on RKP. Nainen haluaa ajaa kokeatasoisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiaa. Viime vuosina Fry on ollut itse sekä potilaana että omaishoitajana.

Muotisuunnittelijanakin tutuksi tullut Fry on käyttänyt ahkerasti sosiaalista mediaa ja Instagramissa hänellä on yli 14 000 seuraajaa. Vaalit ovat omalla tavallaan vaikuttaneet Fryn somekäyttäytymiseen. Fry huomauttaa, että nyt kyseessä ovat ensimmäiset vaalit, jossa sosiaalisella medialla on merkittävä rooli.

- Äänestäjien kanssa voi käydä suoraa vuoropuhelua, vaikka 24/7. Facebookissa on enemmän asiasisältöä. Instamaailma on enemmän visuaalinen. Ehdokkaana oleminen on vaikuttanut jakamaani sisältöön tietysti hieman, mutta en koe että tämän takia olisin jättänyt jotain julkaisematta, päinvastoin. Haluan kertoa ajatuksistani, tekemisistäni ja siitä kuka minä olen, Fry sanoo.

Hän haluaa välttää somessa ristiriitoja.

- Jotkut kuvat voivat tuntua painavan asian vieressä ehkä vähän pinnalliselta juuri nyt. Kun puhutaan vakavista aiheista, kuten saattohoidosta ja siitä miten ihmiset pelkäävät vanhenemista ja yksinäisyyttä, en halua kuvan olevan ristiriidassa. Nämä ovat aika hevejä juttuja, olen itse ne kokenut, mutta kun yritetää parantaa maailmaa, synkistely ei auta, Fry huomauttaa.

Janina Frylla on valtava joukko seuraajia Instagramissa. (kuva: Henna Koste)

Lue myös: Janina Fry rintojensa poistosta Kotiliedessä: "Miehelleni sisältö on tärkeämpää kuin kuori"

Kilpailut

Uusimmat