Kuva: AOP

Jani Toivola avautuu isättömyydestään: "Vasta nyt on tullut itku sen takia"

17.04.2019 12:15 - Senni Loikala

Jani Toivola tapasi isänsä viimeisen kerran pikkulapsena. Eduskunnan jättävä Vihreiden kansanedustaja kertoo RadioPlayn podcastissa, miten isättömyys on vaikuttanut hänen elämäänsä.

Jani Toivolan, 41, lapsuudenperheeseen kuuluivat äiti, mummo ja myöhemmin kaksi pikkusiskoa. Toivola vahvistaa toimittaja Teemu ”Pastori” Potapoffin Minä-podcast-sarjassa olleensa kolmi- tai nelivuotias, kun tapasi biologisen isänsä viimeisen kerran.

Potapoff kysyi Toivolalta, kokiko Toivola lapsena, että hänen isänsä olisi hylännyt hänet.

- Tuo on iso kysymys. En muista, että olisin lapsena ajatellut sen niin päin. Ajattelin, että minulle sitä ihmistä ei ole olemassa. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa hänestä, ei ollut ketään, ketä kaivata.

- Mutta kun katson taaksepäin, olen oireillut paljon isättömyyttä.

Ajatukset hylätyksi tulemisesta ovat iskeneet vasta hiljattain, Jani Toivola lisää.

- Nyt kun olen 41-vuotias, on alkanut tulla sellaisia fiiliksiä ja ensimmäisiä kertoja on tullut itku sen takia, ettei minulla ollut isää ja miten joku voi hylätä oman lapsensa. Se on aika hurjaa, että voi kestää niin kauan, että tunnistaa isän kaipuun, että sillä olisikin ollut jotain merkitystä, jos hän olisi ollut läsnä.

Oivalluksia miehuudesta

Jani Toivola kokee, että isättömyys osaltaan altisti ristiriitaisille ajatuksille omasta miehuudesta. Identiteetin rakentaminen ei ollut helppoa nuorelle Toivolalle.

- Ajattelin pitkään, etten riitä tai kelpaa mieheksi. Että on jokin tietty tapa, miten pitää olla mies.

- Olin pitkään nuoruusvuosinani näkymätön itselleni.

Aikuisena Jani Toivola rakensi ystävyyssuhteita tietoisesti miesten kanssa. Nuorempana hänen ystäväpiirinsä koostui pitkälti tytöistä, ja hän piti feminiinistä maailmaa tuttuna ja turvallisena. Toivola kertoo oppineensa useita miehuuteen liittyviä tärkeitä asioita vasta aikuisena.

- Se voi kuulostaa hullulle, mutta olen oivaltanut, että mies voi olla herkkä, epävarma, ihan mitä vaan. Sitä kautta, mitä enemmän elämääni on tullut miespuolisia ystäviä, käsitykseni miehuudesta on laajentunut ja on tullut sellainen olo, että mahdun tähän juttuun juuri tällaisena.

Vertaiskokemuksia vasta nuorena aikuisena

Jani Toivola on perinyt ihonvärinsä kenialaiselta isältään. Toivola kertoo, että ihonväri on vaikuttanut hänen jokapäiväiseen elämäänsä. Jos biologinen isä olisi ollut mukana Toivolan elämässä, uskoo Toivola, että hänen olisi ollut helpompaa suhtautua valtaväestöstä poikkeavaan ihonväriinsä.

- Se olisi helpottanut valtavan paljon, jos olisi ollut ihminen, kenen kanssa olisi voinut siitä asiasta puhua ja joka olisi auttanut ymmärtämään, mitä ihonväri voi tarkoittaa.

Toivola ystävystyi toisen tummaihoisen henkilön kanssa vasta yli 20-vuotiaana, kun hän opiskeli New Yorkissa.

- Jaoin silloin ensimmäistä kertaa kokemuksia, jotka liittyvät tummaan ihonväriin.

- En silti olisi kaivannut isää elämääni vaan ihonvärin takia, vaan isän takia.

Lataa RadioPlay ja kuuntele Minä-podcast-sarjan jaksot täältä. Seuraa RadioPlay:tä myös Facebookissa, niin pysyt kartalla kiinnostavimmista podcasteista!

Lue myös: Jani Toivolalta hissiselfie käsilaukun kanssa: 'Näkisin itseni mielelläni maskuliinisena, mutta...'

Kilpailut

Uusimmat