Kuva: Emmi Moilanen

Isä suuttui verisesti, kun Tuure Kilpeläinen ei mennyt armeijaan: 'Hän piti mykkäkoulua kuukausia'

26.04.2019 13:45 - Katariina Auvinen

Satu Kotosen Sunnuntaivieraana kävi Tuure Kilpeläinen.

Iskelmän Satu Kotosen Sunnuntaivieraana kävi muusikko Tuure Kilpeläinen. Mies kertoi muun muassa lapsuudestaan ja kasvamisestaan Kouvolassa. Kilpeläinen kertoi, että soitto pelasti hänet.

- Kun keksin soittamisen, lintsasimme kavereiden kanssa matikan tunnit ja korvasimme ne musiikilla. Kouvola oli mainettaan parempi kaupunki, jossa perheenä oli hyvä kasvaa, Kilpeläinen kertoo. 

Mies oli jo nuorena päättänyt, että hän ei halua mennä armeijaan. Tuolloin päätös ei ollut niin luonteva kuin nykyisin ja se aiheutti hänen isässään närkästyneisyyttä. 

- Ehkä poikkesin tavanomaisesta nuoresta siinä, että päätin jo aikaisin, etten mene armeijaan. Minulla oli sellainen pasifistinen mieli jo lapsesta saakka ja pidin sen naiivin ajatuksen. Ongelmaksi se muodostui siinä vaiheessa, kun kutsunnat tuli ja isä suuttui minulle, Kilpeläinen kertoo. 

Hän valitsi siviilipalveluksen. 

- Isäni ei puhunut minulle pariin kuukauteen sen jälkeen. En ymmärrä väkivaltaa vain jonkun lipun alla. En tiedä onko pasifismi hyvä vai ei, minun kohdallani se on, mutten osaa kuitenkaan sanoa, pitäisikö esimerkiksi armeija lakkauttaa, Kilpeläinen kertoo. 

Valaistuminen, tää pitää ajatella niin, että tää on iloinen asia. Saan tehdä perheelleni ruokaan. Ei ole ketään, kenelle tekisi. On ne omat ihmiset, sä voit itse tehdä monista jutuista valintoja. Kyllä saan kiinni, toi on monimutkainen asia. 

Ihmisiä syntyy ja kuolee 

Satu Kotonen tiedusteli, miten Tuure Kilpeläinen näki Olli Lindholmin kuoleman. 

- Olen ehkä hieman allerginen sellaiselle kollektiiviselle yhteissuremiselle. Se varmaan johtuu siitä, että olen itse kohdannut kuolemaa läheltäkin, Kilpeläinen kertoo. 

Lindholm menehtyi äkillisesti vain 54-vuotiaana helmikuussa. Kilpeläinen on itsekin 50 vuoden kynnyksellä, joten mies mietti, onko hän itse kunnossa. 

- Täytän 49 vuotta ja en ole oikeastaan ikinä ollut kipeä saati sairaalassa, joten kyllähän se pysäytti. Lääkäri kuitenkin kertoi, ettei löytänyt minusta mitään kiinnostavaa, Kilpeläinen kertoo. 

Lue myös: JVG:n VilleGalle kertoo, milloin hän tiesi olevansa suosittu: "Mikko Leppilampi tanssi pöydällä"

Lue myös: Tuore isä Tuure Kilpeläinen, 48, vanhemmuudesta: "Vapauden menetyksen fiilis on kouriintuntuvaa"

Kuuntele Sadun Sunnuntaivieras RadioPlayn kautta. 

Sadun Sunnuntaivieras joka sunnuntai Iskelmällä klo 13.00 alkaen. 

Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat