Joonas Loiri avautui vuosi sitten IS:lle rankoista vuosistaan: "Kuljin kuin sumussa"

30.05.2019 11:50 - Senni Loikala

Muusikko Joonas Loiri kertoi viime kesänä ISTV:n Tainola Show'ssa elämänsä olevan mallillaan vaikeiden vuosien jälkeen.

37-vuotiaana menehtynyt muusikko Joonas Loiri vieraili kesäkuussa 2018 ISTV:n Tainola Show'ssa. Haastattelussa muusikko kertoi vuosistaan, jolloin hän asui ulkomailla, sekä pohti suhdettaan isäänsä Vesa-Matti Loiriin.

Joonas Loiri oli elämänsä aikana ehtinyt työkennellä esimerkiksi San Fransiscossa, Hong Kongissa ja Shanghaissa. Loiri lähti aikoinaan maailmalle, koska Suomessa kaikki tunsivat hänet Vesa-Matti Loirin poikana. Haastattelusta ilmenee, että elämä ulkomailla oli myös yksinäistä, ja hän kävi läpi myös vaikeita aikoja. Sittemmin Loiri muutti takaisin Suomeen.

- Elämäni on nyt hyvässä mallissa, mutta olin jossain vaiheessa kolme vuotta aivan lukossa. Kuljin kuin sumussa, Joonas Loiri kertoi.

Silloinen olotila oli Loirin mukaan monen eri asian summa. Hiljalleen elämä muuttui valoisammaksi osaltaan ystävien tuen ansiosta.

- Toki käsittelin myös itse asioita, Loiri lisäsi.

Haastattelussa käsiteltiin myös Joonas Loirin ja tämän isän suhdetta.

- Suhteemme on ollut vuoristorataa, mutta isästä on tullut paras kaverini ja hyvin läheinen. Hänelle voi puhua mistä vaan. Isä sanoo suoraan, jos olen lähdössä väärille jäljille.

Lue myös: Mikael Gabriel kuuli Joonas Loirin kuolemasta yöllä - julkaisi koskettavan kirjoituksen

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat