Kuva: AOP

Martina Aitolehti viettää 37-vuotissyntymäpäiväänsä - katso kuvat julkimosta vuosien varrelta

16.07.2019 13:30 - Senni Loikala

Martina Aitolehti kertoo Instagramissa, että hänen kaksi lastaan ovat opettaneet hänelle eniten elämästä.

Hyvinvointialan yrittäjä Martina Aitolehti viettää tänään syntymäpäiviään. "Tänään 37 vuotta tätä taianomaista elämää takana ja voin sanoa, että elän parasta aikaa", Aitolehti kirjoittaa tuoreessa Instagram-päivityksessään.

Päivityksessään Aitolehti kertoo esimerkiksi asioista, jotka ovat hänelle tärkeitä elämässä. Hän nostaa esille omat lapsensa. "Olen siunattu saattamaan tähän maailmaan kaksi upeaa tytärtä, joita kohtaan rakkaus on jotain mitä ei edes pysty maallinen selittämään ja jotka on opettanut (ja opettaa) eniten elämästä."

Aitolehti pohtii päivityksessä myös persoonaansa ja asioita, joita on oppinut elämän varrella. Hän puhuu esimerkiksi itsensä hyväksymisen merkityksestä.

"Fyysinen ja henkinen kunto, mitä tärkeänä, on kovempi kuin koskaan ja tiedän, että tämä on vielä pientä. Vaikka maan vetovoima teke emeille kaikille tehtävänsä, näen myös peilikuvani kauniimpana kuin koskaan, enkä tarvitse siihen meikkiä tai hienoja vaatteita, se tunne tulee sisältäpäin", Aitolehti kirjoittaa.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Kuvat vuosien varrelta

Kokosimme yhteen kuvia Martina Aitolehdestä vuosien varrelta. Vanhin kuvista on otettu noin 15 vuotta sitten, Aitolehden ollessa noin 22-vuotias.

2019

(kuva: AOP)

2016

(kuva: AOP)

2013

(kuva: AOP)

2011

(kuva: AOP)

2008

(kuva: AOP)

2006

(kuva: AOP)

2004

(kuva: AOP)

Lue myös: Martina Aitolehti kannustaa Esko Eerikäistä radiouralla: "Hän hoitaa sen hyvin"

Lue myös: Martina Aitolehti fitnesstähden pahoinpitelystä: "Se oli ylilyönti, mutta olin saakelin vihainen"

Kilpailut

Uusimmat