Kuva: Mikko Räsänen

Pate Mustajärvi kommentoi Metallican Pitkä kuuma kesä -vetoa: "Onhan se kansainvälinen biisi"

18.07.2019 07:45 - Katariina Auvinen

Mustajärvi kertoo, että on itse vetänyt kyseisen kappaleen Moskovassa kolmena iltana venäjäksi.

Jättibändi Metallica veti Hämeenlinnaan tällä viikolla noin 50 000 ihmistä. Bändi veti varsinaisen yllätysvedon, kun he soittivat Popedan Pitkä kuuma kesä -kappaleen ja vieläpä suomeksi. 

YouTubessa on klippi koko esityksestä, jossa basisti Robert Trujillo ja kitaristi Kirk Hammett esittävät kappaleen yleisölle. Nyt Popedan keulahahmo Pate Mustajärvi on kommentoinut asiaa omassa Instagramissaan. Mies jakoi eilen videon, jossa hän on ajamassa ja kertoo tuntemuksiaan esityksestä. 

- Olihan se hieno veto Metallicalta vetäistä Pitkä kuuma kesä, ei siinä mitään. Se on kansainvälinen biisi, koska mä olen kerran vetänyt sen biisin Moskovassa kolmena iltana 10 000 ihmistä per ilta venäjäksi. 

Mustajärvi kertoi, että ihmiset naureskelivat ja olivat hyvin hymyileväisiä. 

- Kolmantena iltana sitten ymmärsin, että kyseessä on varmasti sama juttu kuin Metallican basistillakin, että ääntämiseni oli aika hyvänkuuloista, Mustajärvi naurahtaa. 

Nokkamies antoi tunnustuksensa bändille myös siitä, että he luovuttivat Hope ry:lle 55 000 euroa. Hope ry on hyväntekeväisyysjärjestö, joka auttaa vähävaraisia lapsiperheitä. 

Katso Pate Mustajärven tervehdys ja Metallican esitys alta. 

Lue myös: Metallica julkaisi kiitosvideon suomalaisille - löytyykö sinun selfiesi videon lopusta?

Lue myös: Hämeenlinnan täyttänyt Metallica teki jättilahjoituksen suomalaiselle Hope Ry:lle

Kilpailut

Uusimmat