Kuva: Katariina Auvinen

Talousvaikeudet piinasivat Aki Tykkiä, velkaa viisinumeroinen luku - "On tullut poltettua siltoja"

24.07.2019 19:45 - Iiro Myllymäki

Happoradio-solisti maksoi velkansa pois heti, kun oli saanut ensimmäiset suuret Teosto-korvauksensa.

Happoradio-yhtyeen Aki Tykki, 43, muistelee tämän viikon Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa muusikonuransa alkuaikoja, jolloin taloudellinen vakaus oli pelkkä kaukainen haave. Nykyään mies asuu perheineen Espoossa rivitaloasunnossa, mutta aiemmin miehelle tuotti vaikeuksia maksaa vuokraa.

- Tällä alalla talous on aina epävarmaa. Muista, kun en tiennyt, millä maksan seuraavan kuun vuokran vai maksanko millään. Kaikki meni ulosottoon jossain vaiheessa, Tykki muistelee Satu Kotosen haastattelussa.

Aki Tykki jättäytyi varastomiehen työstä heti, kun Happoradio sai levytyssopimuksen. Happoradio julkaisi ensimmäisen singlensä jo vuonna 2002, mutta meni vielä monta vuotta, ennen kuin rokkarin työ löi leiville.

- Kerkesin aika hyvin velkaantua. Meni vuosia ennen kuin sain ensimmäiset oikeasti isot Teosto-maksut. Ne olivat Che Guevara -aikoja, Tykki muistelee viitaten vuoden 2008 hittiin.

Noihin aikoihin Tykki soitti ulosottajalle ja kysyi, paljonko hänelle on kertynyt velkaa.

- Hän sanoi viisinumeroisen luvun. Sanoin, että maksan sen nyt pois. Se oli hyvä hetki, Tykki sanoo.

Taloudelliset hankaluudet heijastuivat miehen ihmissuhteisiin etenkin sukulaisten osalta.

- On tullut vähän poltettua siltoja ja poljettua ihmisten varpaille. Toivottavasti kaikki ovat antaneet anteeksi. Lähinnä sukua on tullut piinattua aika paljon, Tykki kertoo.

Mies muistelee aikaa, jolloin hän asui tätinsä omistamassa vuokrakämpässä. Vuokria jäi useampana kuukautena maksamatta.

- Sain nekin lopulta kuitattua. Varmaan aiheutin hänelle harmaita hiuksia, Tykki sanoo.

Pääset kuuntelemaan Aki Tykin koko haastattelun alta.

Lue myös: Happoradion Aki Tykin neuvo nuorille tekijöille: "Huterille jäille ei kannata heittäytyä kokonaan"

Lue myös: Pipolookistaan tunnettu Aki Tykki ihmettelee ihmisten lakkikiinnostusta: Kasvanut älyttömyyksiin

Kilpailut

Uusimmat