Kuva: Antti Granlund

Yö-yhtyeestä potkut saanut Jay Lewis paljastaa: "En joutunut maksamaan oikeudenkäyntikuluja"

14.10.2019 13:45 - Lauri Kujanpää

Lewis sai potkut Yö-yhtyeestä joulukuussa 2016.

Elämäkertakirjansa Yöstä Valoon julkaissut Jay Lewis, 56, sai joulukuussa 2016 potkut Yö-yhtyeestä. Lewis kertoo kirjassaan, että ilmoitus potkuista tuli tekstiviestillä, jonka oli lähettänyt Olli LIndholm.

Lopulta Lewis oli haastanut Lindholmin oikeuteen, mutta hävisi ja joutui maksamaan kymmenien tuhansien eurojen oikeudenkäyntikulut. Lewis paljastaa tuoreessa Radio 957 -kanavan haastattelussa juontaja Jani Nivalalle, että Muusikkojen Liitto auttoi häntä maksuissa.

- Kai sen voi nyt paljastaa, että en joutunut niitä oikeudenkäyntikuluja maksamaan, vaan Muusikkojen Liitto ne maksoi. En olisi ikinä sellaiseen rumbaan lähtenyt, jos en olisi tiennyt sitä, Lewis kertoi ja jatkoi:

- Mä yritin kaikkeni, että en joutuisi oikeuteen. Myös lakimieheni ja tuomarini yrittivät samaa. Olli ei kuitenkaan antanut periksi ja sanoi, että ei maksa mitään. Se oli ikävä tilanne.

Olli Lindholm menehtyi helmikuussa 2019 sairauskohtaukseen. Lewis sanoi haastattelussa, että häntä harmittaa, että ei ehtinyt sopia asioita Lindholmin kanssa.

- Meinaan käydä kyllä Ollin haudalla. Se harmittaa minua suunnattomasti, että emme ehtineet puhua asioita läpi. Lopputulos olisi varmasti ollut erilainen, jos olisimme ehtineet istumaan pöydän äärelle.

Radio 957, Iskelmä, Radio Nova, Radio SuomiRock ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Olli Lindholm on kuollut - suru-uutinen Yö-yhtyeen Facebookissa

Lue myös: Olli Lindholmin ystävä ja manageri kertoo: Sai oudon meilin, pian Ollin ex-vaimo kertoi kuolemasta

Kilpailut

Uusimmat