Kuva: Katri Tamminen

Koronakriisi pyyhkäisi Katri Ylanderilta toimeentulon alta: "Tämä on haastavaa kaikille"

26.03.2020 15:00 - Milena Raappana

Suurin osa kevään keikoista on peruttu, mutta tiukasta tilanteesta huolimatta Katri Ylander ei ole luopunut toivosta.

- Vaikka tällä hetkellä pitääkin keskittyä tähän korona-asiaan, minusta on hyvä, että taidetta ja musiikkiakin julkaistaan. Ne ovat sellaisia toivoa ja lohtua tuovia asioita tämän kaiken keskelle, uutta musiikkia julkaiseva ja työstävä laulaja Katri Ylander, 34, kertoo puhelimen toisesta päästä.

Artisti julkaisee huomenna jatkoa Sano mulle jotain kaunista -hitilleen. Inka Nousiaisen sanoittama, Antti Kleemolan säveltämä ja Sampo Haapaniemen tuottama Ilosta-single kertoo luopumisesta ihmissuhteessa ja miten vaikean elämäntilanteen keskellä on mahdollista nähdä myös toivoa. 

- Se on aika elämänmakuinen ja siinä on paljon luopumisteemaa. Meillä on kirjoittajan kanssa samanlainen ajatusmaailma ja olemme jakaneet vuosien varrella elämäntapahtumia. Se myös heijastuu teksteihin, Ylander kuvailee yhteistyötään ystävänsä Nousiaisen kanssa ja albumin teemoja.

Musiikinteon rinnalle on kuitenkin ilmestynyt synkkä varjo koronaviruskriisin myötä. Epidemia on vaikuttanut koko yhteiskuntaan, ja monen toimeentulo on vaakalaudalla. Niin myös Ylanderin.

- Kriisi on vaikuttanut aika radikaalisti työhöni. Varma tietohan oli, että 13.4. asti kaikki yli 10 henkilön kokoontumiset ja keikat kielletään, joten sinne saakka meni keikat, Ylander selittää.

Myös hallituksen linjaus ravintoloiden sulkemisesta toukokuun loppuun saakka tulee todennäköisesti viemään Ylanderilta lisää keikkoja.  

(kuva: Katri Tamminen)

- Suoraan pyyhkäisi toimeentulon alta. Olemme menneet viikko ja päivä kerrallaan näiden määräysten mukaan. Ja totta kai niiden mukaan pitää mennä ja se on meidän jokaisen omaksi parhaaksi, mutta tietenkin tämä on haastavaa kaikille, Ylander, jolla ei ole mahdollisuutta etätyöhön, kuvailee.

Nyt hänellä on aikomuksena työstää vielä jonkin verran keskeneräistä levyä.

- Se toki vaatii vähän sosiaalista kanssakäymistä, mutta onneksi ne ei ole mitään isoja ryhmäkokoontumisia. Pystyn olemaan tuottajan kanssa kahdestaan studiolla laulamassa tai maksimissaan tehdään kolmen hengen sessioita. Ihan sen mukaan mennään, kuinka terveenä kukakin on.

Ylander ei kuitenkaan ole luopunut toivoista. Musiikin julkaiseminen virtuaalisesti on mahdollista ja kesällä ja syksyllä hänellä on luvassa paljon live-esiintymisiä.        

Laulaja haluaa muistuttaa suomalaisia noudattamaan annettuja ohjeistuksia ja kannustaa rauhalliseen suhtautumiseen sekä levittämään vain oikeaa tietoa.

- Ei ehkä kannata jokaiseen juttuun uskoa, vaan seuraa hyvällä maalaisjärjellä asioita. Kaikki hirveästi tuovat sosiaaliseen mediaan iloa ja toivoa, että tästä mennään läpi ja uskon itsekin, että tavalla tai toisella tästä selvitään. Mutta jos ahdistaa, niin saa ahdistaa ja sallii sen itselle. Se on ihan inhimillistä, että kokee pelon tunteita. Yleensä auttaa, kun ajattelee, että koko maailma on tässä mukana ja jokainen joutuu tinkimään jollain elämänsä osa-alueella. Hyväksyy sen, niin kyllä tästä jollainlailla päästään eteenpäin, Ylander kannustaa.

Lue myös: Ero vei paluun tehneen Katri Ylanderin synkkiin vesiin - musiikillinen identiteetti romuttui

Lue myös: Lukuisat suomalaisartistit joutuvat perumaan keikkojaan koronaviruksen takia: "Olen niin rikki"

Kilpailut

Uusimmat