Kuva: AOP

Arvostelu: Netflixin euroviisuleffa on häpeilemätöntä hömppää - Suomi kokee odotetun kohtalon

02.07.2020 18:15 - Iiro Myllymäki

Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga -elokuva esittelee Euroviisuista varsin yksipuolisen kuvan, kirjoittaa Voice.fi:n toimittaja Iiro Myllymäki.

Epäilyksen varjo oli suuri, kun Netflix julkisti tuottavansa amerikkalaisvoimin elokuvan Eurovision laulukilpailusta. Amerikkalaiset tulkitsemassa Euroviisuja? Voiko falskimpaa ollakaan? Nyt julkaistu Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga -elokuva osoittaa, että ainakaan pahimmat pelot eivät käyneet toteen. Elokuva on sitä paitsi tehty yhteistyössä Euroviisuja järjestävän EBU:n kanssa, joten siltä taholta on annettu siunaus elokuvan versiolle Euroviisuista.

Leffa henkilöityy pitkälti koomikko Will Ferrelliin, joka paitsi näyttelee toista pääroolia, on ollut myös käsikirjoittamassa ja tuottamassa elokuvaa. Ferrell esittää elokuvassa islantilaista, lapsenomaista keski-ikäistä Lars Erickssongia (jo nimestä voi päätellä, että minkäänlaista autenttisuutta ei ole lähdetty hakemaan), jonka unelmana on ollut voittaa Euroviisut aina siitä lähtien, kun hän vuonna 1974 näki Abban esiintyvän viisuissa. Lisää liekkiä unelmille antaa se, että hän pyrkii voittamaan viisukilpailun lisäksi isänsä Erickin (Pierce Brosnan) hyväksynnän.

Miehellä on Fire Saga -niminen yhtye yhdessä ystävänsä Sigrit Ericksdóttirin (Rachel McAdams) kanssa, mutta kukaan ei tunnu uskovan heihin heidän itsensä lisäksi. Sentään yhtä biisiä, Ja ja ding dong (hyvin viisumainen nimi), kotikylä Húsavikin yleisö rakastaa. Kaksikko päättää hakea Islannin euroviisukarsintoihin, ja sattuman kaupalla he pääsevätkin mukaan kilpailemaan ennakkosuosikki Katianaa (jenkkitähti Demi Lovato) vastaan. Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti Fire Saga selviytyy karsinnassa voittajaksi ja matkustaa Edinburghissa järjestettävään Eurovision laulukilpailuun.

Fire Saga (kuva: YouTube)

Oikeat Euroviisut vai jotain ihan muuta?

David Dobkinin (mm. Kuokkavieraat, The Judge) ohjaamaan The Story of Fire Sagaan on helppo kohdistaa kritiikkiä. Euroviisuja rakastavien mielestä elokuva poikkeaa liian paljon kilpailun todellisista lainalaisuuksista, ja viisuja ylenkatsovien mielestä elokuva ei vie parodiaa tarpeeksi pitkälle. Näin kärjistettynä. Ketä elokuva siis miellyttää? Uskaltaisin väittää, että suopeimmin elokuvaan suhtautuvat Euroviisujen vaikutusalueella ne, jotka ovat Euroviisujen peruskatsojamassaa. Ne, joille kyseessä on vuosittainen hauska glitterkarnevaali, joka kokoaa kaveriporukan tai perheen yhteen naureskelemaan viisukliseille. Ne, jotka eivät ota viisuja vakavasti. Elokuva esittelee Euroviisuista sen version, jonka he näkevät. Jokaisessa esityksessä on jokin yliampuva yksityiskohta, oli se sitten valtava juoksupyörä tai teatraalisesti kyynelehtivä laulaja. Tämä on toki hyvin yksipuolinen kuva Euroviisuista eikä tunnusta viisujen vakavamielistä ja taiteellisesti kunnianhimoista puolta, jota esimerkiksi viimeisin voittaja Duncan Laurence edustaa.

Duncan Laurence voitti ihka oikeat Euroviisut, ei Netflixin Euroviisuja. (kuva: AOP)

The Story of Fire Saga on slapstickiin kallellaan oleva komedia, joten viihteellisen painotuksen valitseminen on ymmärrettävää. Kun elokuvaan suhtautuu nimenomaan hassuna hömppänä, euroviisufanikin voi nauttia ja antaa anteeksi paikoin löyhän tulkinnan Euroviisuista. Elokuvan käsikirjoittajat Ferrell ja Andrew Steele ovat ottaneet runsaasti taiteellisia vapauksia, joiden myötä lopputulos on kuin peilitalon vääristynyt kuvajainen Euroviisuista.

Osa taiteellisista vapauksista on dramaturgian kannalta oleellisia. Elokuvassa esimerkiksi nähdään, miten semifinaalissa jaetaan raatien pisteet pistetaulukon kera, vaikka oikeasti näin tehdään vasta finaalissa. Tämä kuitenkin pistää katsojan jännittämään Fire Sagan menestymisen puolesta tehokkaammin, joten menköön. Esiintymisasuja ei myöskään voi muuttaa tuosta noin vain joka harjoitukseen saati sitten live-esitykseen, mutta Sigritin ylipitkä yllätyshuivi on olennainen osa farssiksi muuttuvaa Double Trouble -viisukappaleen esitystä.

Jotkin taiteelliset vapaudet ovat kuitenkin menneet metsään. Kappaleiden selvä playback-esittäminen ajautuu jo liian kauas Euroviisujen formaatista ja tekee muutenkin musiikkinumeroista vähemmän uskottavia. Roolissaan kerrassaan loistava Rachel McAdams ei itse laula kappaleissa, joten tässä tapauksessa playbackin ymmärtää. Sigritin lauluäänenä toimii sen sijaan yksi Ruotsin suosituimmista naislaulajista Molly Sandén, joka itsekin on pyrkinyt Euroviisuihin. Toinen tarpeeton sääntöväännös on se, että elokuvassa liki kaikki Euroviisujen suuret rahoittajamaat esiintyvät semifinaalissa, vaikka todellisuudessa maat pääsevät aina suoraan finaaliin. Tämän korjaaminen olisi vaatinut vain vähän taustatyötä ja grafiikkojen muuttamista, eikä juoni olisi kärsinyt yhtään.

Suomi mainittu, useampaankin otteeseen

Pääpiirteissään musiikkikohtaukset toimivat. Viisuesitysten kuvauksiin on saatu oikeaa imua, eikä vähiten siksi, että joitain osuuksia kuvattiin viime vuoden Tel Avivin Euroviisuissa paikan päällä liveyleisön kanssa. Elokuvan parhaaksi musiikkinumeroksi nousee kuitenkin Venäjän edustajan Alexander Lemtovin (herkullisen lipevä Dan Stevens) järjestämien bileiden ”song-a-long”, jossa mukaan lauluun liittyy liuta oikeita euroviisutähtiä, kuten voittajat Loreen, Alexander Rybak ja Conchita Wurst. Vaikka Cherin, Madonnan ja Abban laulaminen meneekin mukavasta nyökkäyksestä Euroviisujen homoyleisön suuntaan, potpuriin olisi toivonut lisää viisubiisejä. Kas kun Waterloo ei ole ainoa viisuista lähtöisin oleva bileklassikko.

Suomalaiskatsojia elokuvassa ilahduttanee erityisesti Valko-Venäjän esityksen Lordi-viittaus, ja kenties myös se, että Suomi on valikoitunut yhdeksi semifinaalin esiintyjistä. ”Suomalaisbändin” kappale on ihan pätevä, mutta ei pääse finaaliin. Tässä kohtaa Will Ferrell on tehnyt taustatyönsä oikein.

Valeviisuissa esitetyistä biiseistä sykähdyttävimmäksi nousee lopussa Fire Sagan esittämä oodi kotikylälleen, Húsavik-balladi. Jykevä kappale on niin kaunis ja niin viisumainen, että tippa meinaa tulla linssiin - varsinkin näinä viisufanille tunteellisina aikoina, kun kilpailu jouduttiin ensimmäistä kertaa sen historiassa perumaan. On sääli, että The Story of Fire Saga ei saanutkaan julkaisua oikeiden Euroviisujen yhteydessä, kuten tarkoitus oli. Tuolloin yhdysvaltalaiskatsojat olisivat jopa saattaneet intoutua katsomaan oikean kilpailun, mutta en jaksa uskoa, että Netflix-leffan luoma kiinnostus kestää heillä ensi vuoden laulukilpailuun asti.  

Vaikka monia vitsejä väännetään katsojalle rautalangasta ja alapäähuumori alkaa kyllästyttää, pääosin komiikka toimii ja Ferrellin ja McAdamsin kemiat kohtaavat. Hahmoilla on jopa kehityskaarta - toki hyvin ilmeinen sellainen, mutta mitä oikein odotimme? Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga on häpeilemätöntä viihdettä ja sellaisenaan toimiva paketti.

Lue myös: Euroviisujen lauluraitoihin tehtiin sääntömuutos koronan takia - fanit tyrmistyivät

Lue myös: Krista Siegfridsin ja Mikko Silvennoisen viisuselostuksesta taas kohu - viiltelykommentille tyrmäys

Uusimmat