Kuva: Universal Music

Laulaja Tero Vesterinen oli sekä koulukiusaaja että kiusattu: "Se oli asia, miksi voi alkaa lyödä"

01.09.2020 10:45 - Roy Kokkonen

Suosikkilaulaja Tero Vesterisellä on omakohtaisia kokemuksia koulukiusaamisesta. Sekä kiusaajana että kiusattuna. Syrjintä on yksi teemoista, jota käsitellään Vesterinen Yhtyeineen -bändin seuraavalla albumilla.

Vesterinen Yhtyeineen julkaisi viime perjantaina 28.9 uuden kappaleen. Rodeo kertoo ulkonäköpaineiden riivaamasta rakkauden etsimisestä. Muusikko Tero Vesterinen, 44, kertoo, että hän on huolissaan somen kiiltokuvakulttuurista. 

- Olen itse aika lailla ulkona somesta. Minulla ei ole mitään Instagram-tiliä ja poistin Facebookinkin puolisen vuotta sitten, hän kertoo Voice.fi:lle.

Vesterinen Yhtyeineen julkaisi uuden Rodeo-singlen. (kuva: Universal Music)

Kokemusta kummastakin roolista

Rodeo on ensimmäinen singlejulkaisu tekeillä olevalta albumilta.

Vesterinen kertoo, että yksi tulevalla levyllä käsiteltävistä teemoista on syrjintä ja kiusaaminen. Laulaja paljastaa, että hänellä on omakohtaisia kokemuksia koulukiusaamisesta.

Sekä kiusattuna että kiusaajana.

- Olen itse ollut kiusattuna ihan fyysisten ominaisuuksieni takia. Toinen käteni on erilainen kuin toinen, eikä se liiku samalla tavalla. Se oli joillekin sellainen asia, miksi voi alkaa lyödä.

Kiusaajan roolia hän katuu. 

- Sitä olen katunut paljon. Ei se ollut ilkeyttä tai halua vahingoittaa toista. Enkä usko, että silloin skidinä osasi välttämätä ajatellakaan sillä tavalla. Se on ollut hyväksynnän hakemista ja oman paikkansa pönkittämistä. Sitä jotenkin koki, että parempi olla tällä puolella kuin sillä toisella.

Esikuvat tärkeitä ennaltaehkäisyssä

Vesterisen vanhin lapsi on jo kouluikäinen. Asia mietityttää, sillä kiusaamista ei edelleenkään ole saatu kitkettyä kouluista.

- Usein näihin asioihin ei osata puuttua ennen kuin on liian myöhäistä. Koulussa, jossa lapseni käy, nämä asiat kuitenkin hoidetaan erittäin hyvin. Siellä on todella tiivis yhteistyö ylempi- ja alempiluokkalaisten välillä. Se ehkäisee ikäviä tilanteita.

Kaikissa kouluissa asiat eivät kuitenkaan ole niin hyvin. Kokemuksistaan huolimatta Vesterisellä ei ole antaa suoraa vastausta, kuinka kiusaamisen saisi loppumaan. Yksi keino on puhua asiasta.

- Minua aina sykähdyttää, kun on partaukot ja motoristit puhumassa kiusaamista vastaan. On tärkeää, että on tarjolla monenlaisia esikuvia, joihin eri taustoista tulevat lapset voivat samaistua.

Kuuntele tuore Rodeo-kappale alta:

Lue myös: Suosikkilaulaja on huolissaan somen kiiltokuvakulttuurista - "Kyllähän sitä miettii omiakin lapsia"

Lue myös: Rosa-Maria Ryyti vetoaa somekiusaajiin Instagramissa: "Jos tunsit piston sydämessäsi..."

Kilpailut

Uusimmat