Mies muistelee Siitä on vaikea puhua -podcastissa vuosia jatkunutta kiusaamiskierrettä, jota aikuiset eivät saaneet loppumaan.
Nooralotta Neziri muistuttaa ihmisiä muun muassa siitä, että ei ihmisen arvo muutu, vaikka henkilö saavuttaisikin elämässään jotakin.
Kaulanen on ollut yksi Farmi Suomi -ohjelman kilpailijoista ja on saanut osakseen negatiivista kommentointia.
Johanna Pakonen kirjoittaa Instagramissa, että aikoo puuttua kohtaamaansa kiusaamiseen jämäkästi.
Susanna Mäyrä oli armottoman koulukiusaamisen kohteena koko peruskoulun ajan. Samaa koulua kävi Iskelmän aamujuontaja Mikko Siltala, joka erään kerran puuttui kiusaajien toimintaan. Tuon hetken Mäyrä muistaa aina.
Nuoret olivat kyllästyneet pelkkään puhumiseen ja halusivat tehdäkin jotain vakavan aiheen eteen.
Ivyn kirjeen jakoi sosiaalisessa mediassa hänen äitinsä.
Sosiaalinen media on Sara Siepin työpaikka. Sen karut puolte ovat tulleet tutuiksi Siepille.
Kiusatuksi tullut Antti Tuisku harmittelee, että koulukiusaaminen tuntuu olevan aina vain yhtä iso ongelma.
Suosikkilaulaja Tero Vesterisellä on omakohtaisia kokemuksia koulukiusaamisesta. Sekä kiusaajana että kiusattuna. Syrjintä on yksi teemoista, jota käsitellään Vesterinen Yhtyeineen -bändin seuraavalla albumilla.
Missinä tutuksi tullut Rosa-Maria Ryyti avasi sanaisen arkkunsa.
Entinen olympiatasolla kisannut yleisurheilija Manuela Bosco kirjoitti Nuorisotutkimusseuran julkaisussa urheiluun liittyvästä kiusaamisesta ja epäinhimillisestä kohtelusta.
Merja Larivaara kertoo, kuinka asiat kärjistyivät hänen työpaikallaan.
Naisen kirjoitus saa todellakin miettimään.
Perheenäiti Anu kertoi Radio Novan juontajille, miten rankkaa on, kun oma lapsi joutuu koulukiusaamisen uhriksi.
Huomenta Suomen lähetyksessä haastateltiin professoreita koulukiusaamiseen liittyen.