Kuva: MTV3

MTV: Tippunut Masked Singer -tähti paljasti reagoineensa esiintymiseen toisin kuin moni muu kisaaja

12.12.2020 22:30 - Henna Koste

Hertan maskin takaa paljastui tuttu juontaja-näyttelijä.

Illan Masked Singer -jaksossa maskinsa joutui riisumaan Hertta. Hahmo on herättänyt hämmennystä kauden aikana niin panelisteissa kuin kotikatsojissakin. Kokosimme aiemmin listan suomalaisjulkkista, joiden on arveltu olevan upean äänen omaava Hertta. 

Maskin alta paljastui 12. joulukuuta esitetyssä jaksossa juontaja-näyttelijä Susanna Laine. Illan jaksossa kaikki panelistit olivat Laineen jäljillä. 

Laine on ollut mukana monissa musikaaleissa ja laulanut teatterilavoilla. Hänellä on myös opintoja musiikin parissa. 

– Moni on sanonut, ettei maskin kanssa esiintyminen jännitä niin paljon. Minua kyllä jännitti, hän totesi MTV:n haastattelussa. 

Monipuolista uraa luonut Laine on tuttu muun muassa Puoli seitsemän -ohjelman juontajana. Tulevaisuudessa hänet nähdään Salatut elämät -sarjassa. (kuva: AOP)

Katso Hertan maskin riisuminen alta.

Laineen lisäksi tällä kaudella maskien takaa ovat jo paljastuneet Marja Hintikka, Ina Mikkola, Kari Kanala, Timo Jutila, Maija-Liisa Peuhu, Roman Schatz ja Petri Nygård.

Lue myös: Onko Hiirulainen Masked Singer Suomen mystisin hahmo? 20 nimeä, jotka ovat nousseet esiin

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat