Kuva: Emmi Moilanen

MTV: Pippa Laukka jätti alkoholin kokonaan pois kiireiden keskellä

04.02.2021 20:15 - Lauri Kujanpää

Laukka on yksi MTV3:lla alkavan Myyrä-ohjelman kilpailijoista.

Pikka Laukka, 41, kertoo MTV:n haastattelussa, että koronavuosi on ollut hänelle todella kiireinen. Viime syksynä Laukka aloitti Vihdin ja Karkkilan johtavana ylilääkärinä. Kesäloma kului taas Myyrän kuvauksissa.

Olet mitä syöt -ohjelmastakin tuttu Laukka sanoo, että on kiinnittänyt elintapoihin entistä enemmän huomiota ja jätti kiireen keskellä alkoholin kokonaan pois.

- Pitää olla hyvin tarkka elintapojen suhteen. Kun ajattelee viime vuotta, niin alkoholi jäi kokonaan pois. Ei ole varaa siihen yhteen tai kahteen viinilasiin ja sen tuomaan väsymykseen. Tämän ikäisenä kestää toipua siitä sen päivän tai pari. 

Kiire voi olla tuhoisaa pidemmän päälle, joten Laukka sanookin, että osaa rauhoittua hyvin kotona.

- Tällainen tilapäinen kuormitus voi olla hyväkin, mutta jatkuvana se ei ole ollenkaan hyvä asia. Olen laskenut kyllä paljon kierroksia kaiken tämän jälkeen. Olen hyvin tarkka omasta ajasta ja siitä, miten sen käytän. Nyt, kun on korona, niin sitä tulee kuitenkin oltua kaikki vapaa-aika pääasiassa kotona ja rauhoituttua. On kuitenkin hyvät palautumisen keinot.

Roope Salminen palaa juontamaan Myyrä-ohjelmaa, joka alkaa 2. maaliskuuta MTV3-kanavalla. Ohjelmassa kilpailevat Laukan lisäksi, Mikko PenttiläMira Luoti, Wallu ValpioNoora Karma, Joona PuhakkaTeemu Packalén, Pyhimys, Ilari Johansson ja Aino Sirje.

Lue myös: Seuraaja vertasi Pippa Laukkaa Hollywood-kaunottareen - huomaatko yhdennäköisyyden?

Lue myös: Roope Salmisen juontama Myyrä palaa ruutuihin - kilpailijoina julkisuudesta tuttuja henkilöitä

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat