Kuva: AOP

Yksi esitys nosti Ismo Leikolan Yhdysvalloissa suureen suosioon - "Vitsi levisi useaan maahan"

12.05.2021 19:15 - Lauri Kujanpää

Leikola julkaisi vastikään kirjan, jossa kertoo Yhdysvaltojen valloittamisesta.

Rakastettu koomikko Ismo Leikola, 41, on tehnyt viime vuosina uraa Yhdysvalloissa, kun hän voitti Maailman hauskin ihminen -kilpailun vuonna 2014. Yhdysvaltojen valloittamisesta Leikola on nyt myös julkaissut Suo, kuokka ja Hollywood -nimisen elämäkertakirjan yhdessä vaimonsa Angelika Leikolan kanssa.

Leikola kertoo Radio Nostalgian haastattelussa juontaja Katja Ståhlille, että työskentelee varsinkin öisin juttujensa parissa.

- Kirjoitan usein aika myöhään ja silloin keskityn juttuihin. Keikatkin ovat usein iltaisin, joten nukun aamulla myöhään, jonnekin kello 10-11 asti.

Leikola sanoo haastattelussa, että hänet on alettu tunnistamaan Yhdysvalloissa varsinkin yhden sketsin jälkeen. Mies nimittäin esiintyi vuonna 2018 Conan O'Brienin suositussa ohjelmassa, jossa hän kertoi ass-sanan monimutkaisuudesta.

- Se on kyllä suurin hittini. Se nosti nimeäni Yhdysvalloissa ja vitsi levisi useaan eri maahan, sillä olen kuulut sitä toistettavan vaikka ja missä. Myös opettajat ja kielitieteilijät ovat käyttäneet sitä työssään.

Näet Conan O'Brienin ohjelmassa nähdyn ass-vitsin alta tai tästä.

Radio Nostalgia, Iskelmä, Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Ismo Leikola saa polttoainetta vaimonsa naurusta - pariskunta kirjoitti kirjan huimasta elämästään

Lue myös: "Iso muna on turha" - Ismo Leikolan hulvaton stand up -esitys kerää kehuja

Lue myös: "Aina voi yhden ottaa" - Ismo Leikola vitsailee suomalaisten alkoholikäyttäytymisestä

Kilpailut

Uusimmat