Kuva: AOP

Renny ja Johanna Harlinin elämästä tehdään realityohjelma - "Näytämme, mitä pinnan alla on"

11.06.2021 14:15 - Lauri Kujanpää

Ohjelmaa kuvataan kesän ja syksyn 2021 aikana ja julkaisuajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Renny, 62, ja Johanna, 27, Harlinin tapahtumarikasta elämää seuraava realityohjelma The Harlins saapuu mtv-palveluun. Ohjelmaa kuvataan kesän ja syksyn 2021 aikana, ja siinä seurataan legendaarisen elokuvaohjaaja Renny Harlinin sekä tämän kihlatun Johanna Harlinin vauhdikasta elämää Suomessa ja maailmalla.

Ohjelmaan dokumentoidaan pariskunnan arkea ja juhlaa – elämän tärkeimmät hetket mukaan lukien. Harlinien kiireisen vuoden kohokohtiin lukeutuvat ennen kaikkea kolmen päivän eksklusiiviset häät St.Tropezissa ja sitä seuraava unelmien häämatka. Näyttelijän uraansa aloitteleva Johanna loistaa Rennyn uusimman Refuge-elokuvan keskeisessä roolissa ja valmistautuu tuleviin fitness-kisoihin. Renny puolestaan johtaa satapäistä kuvaustiimiä Sofian elokuvastudiolla ja valmistelee uusia Hollywood-elokuvahankkeita.

Renny Harlin kertoo, että häntä on pyydetty aiemmin lukuisiin ohjelmiin, mutta vasta nyt ajatus ja ajoitus tuntui oikealta.

- Minulle on ehdotettu, että elämääni seurattaisiin tv-ohjelmassa. Minua on myös pyydetty moniin tosi-tv-sarjoihin osallistumaan kilpailijana tai muuna osanottajana. Olen aina sanonut suoraan ei, koska minulla ei ole ollut aikaa ja motivaatiota. Nyt tilanne oli erilainen, kun meillä on yhteinen elämä Johannan kanssa. On spesiaalia, että nimenomaan juuri tätä elämänvaihettamme dokumentoidaan, Renny kertoo.

Johanna Harlin yhtyy miehensä ajatuksiin.

- Elämässämme tapahtuu niin paljon, että tuntuu arvokkaalta dokumentoida tärkeimmät hetkemme. Meille on tärkeää, että ohjelman sisältö tulee olemaan aitoa ja pääsemme näyttämään, mitä pinnan alla on. Tahdomme valaa ihmisiin positiivista ja kivaa energiaa sekä toivoa ja uskoa unelmiin, Johanna sanoo.

Renny Harlin on tunnettu elokuvaohjaaja, joka on luonut Hollywoodissa uran. Miehen elokuvia ovat muun muassa Painajainen Elm Streetillä 4 – unien valtias, Die Hard 2 - vain kuolleen ruumiini yli, Cliffhanger -kuilun partaalla ja Deep Blue Sea.

Johanna Harlin on luokanopettaja, joka on miehensä myötä siirtynyt myös näyttelijäksi. Hänet nähdään muun muassa Luokkakokous 3 -elokuvassa.

Ohjelman esitysajankohta julkistetaan myöhemmin.

Lue myös: Renny Harlin, 61, kihloihin Johanna-rakkaansa, 27, kanssa - "Elämäni onnellisin päivä"

Lue myös: Entinen Salkkarit-tähti Venla Savikuja nähdään suosikkielokuvasarjassa - "Kiitos Renny!"

Kilpailut

Uusimmat