Kuva: Ville Paasimaa

Kaupunki.tv: Linnan juhlien kutsun uupuminen oli Saara Aallolle pettymys: "Minulle tehtiin asukin valmiiksi"

19.06.2021 17:15 - Ella Haura

Laulaja kertoo Kaupunki.tv:n haastattelussa, että käsittelee vanhoja traumojaan elämäntapavalmentajan kanssa.

Laulaja Saara Aalto, 34, käy läpi tuoreessa Kaupunki.tv:n haastattelussa uransa huippuhetkiä ja vaikeita muistoja liittyen kotimaansa asenteisiin naista kohtaan. Kulunut vuosi on mennyt paljolti vanhojen traumojen käsittelyssä.

- Olen ollut tänä vuonna pysähtyneenä ja käynyt läpi median kirjoittelusta jääneitä traumoja. Siinä hetkessä haluaa tsempata eikä välittää muiden mielipiteistä, mutta kyllä se oikeasti sattuu, Aalto kertoo Kaupunki.tv:n haastattelussa.

Aalto on niittänyt kansainvälistä mainetta ansaitsemalla toisen sijan Britannian X Factor -kilpailussa vuonna 2016 ja edustanut Suomea Euroviisuissa kutsuvierasartistina vuonna 2018. Tämän jälkeen uralle on mahtunut muun muassa julkaistuja albumeja, musikaali- ja ääninäyttelyrooleja sekä osallistuminen Dancing on Ice UK -ohjelmaan. 

Menestyksestä huolimatta laulaja on kokenut, että suomalainen media on suhtautunut hänen uraansa skeptisesti. Aallon osallistuminen Britannian X Factoriin huomioitiin positiiviseen sävyyn naisen mielestä vasta silloin, kun kilpailun finaalipaikka oli saavutettu. 

- Muistan, että alussa minua kohtaan oltiin todella epäileväisiä. Eikö olisi ollut parempi ajatella, että kannustetaan hänet niin pitkälle, kuin hän ikinä pääseekin.

Toinen sija huippusuositussa laulukilpailussa sai suomalaiset torille juhlimaan Aaltoa, ja tähti oli hurjassa nosteessa. Kutsua vuoden 2017 Linnan juhliin pidettiin varmana, mutta se jäi kuitenkin saamatta.

- Se oli minulle kova pala, koska kaikki olettivat minun saavan kutsun. Minulle tehtiin asukin valmiiksi. Kun kutsua ei tullut, minua alkoi hävettää. Mietin, enkö ole tehnyt tarpeeksi.

Laulaja ei halua kuitenkaan katkeroitua menneistä, vaikka kokee yhä, että ei saa suomalaisilta tarpeeksi rakkautta. Hän käsittelee tunteitaan elämäntapavalmentajan avustuksella.  

- En halua takertua vanhoihin traumoihin. Haluan rakastaa Suomea ja suomalaisia!

Pääset katsomaan haastattelun kokonaisuudessaan alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Saara Aalto tajusi olevansa työnarkomaani - ymmärsi sen vasta, kun raivostui puolisolleen syyttä

Lue myös: Saara Aalto hämmentyi siitä, millä sanalla tuli kutsuneeksi Meri-vaimoaan: "Miten tämä tapahtui?"

Lue myös: Saara Aallon räväkkä look hurmasi fanit: "Rakastan tätä asua"

Lähde: kaupunki.tv

Juttua muokattu 21.6.2021. Lisätty otsikkoon alkuperäinen lähde. Korjattu Saara Aallon euroviisuedustuksen vuosi.

Kilpailut

Uusimmat