Kuva: Minttu Tikkanen

Elena Leeve samaistuu roolihahmoonsa Maria Kallioon - uutuussarjan murhat tulivat näyttelijän uniinkin

05.08.2021 08:15 - Minttu Tikkanen

Elena Leeve ratkoo murhia Maria Kalliona uudessa rikossarjassa.

Elena Leeve, 38, näyttelee nimiroolin suoratoistopalvelu C Moren tulevassa alkuperäissarjassa Maria Kallio. Leeve kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että löytää itsestään paljon samaa kuin roolihahmostaan Maria Kalliosta.

- Tunnistin hänen herkkyytensä. Hän on aika omaa tilaa tarvitseva yksityiselämässään, niin tunnistan myös sellaisia piirteitä. Joskin hänellä se erakkomaisuus menee pidemmälle, itse en uskaltaisi asua yksin mökissä. Pelottaisi liikaa möröt, Leeve nauraa. 

Jännittäviä tilanteita Leeve kohtasi poliisin roolissaankin ja myöntää, että toisinaan kuvauksissa nähdyt kauheudet pyrkivät myös uniin. Hän kertoo kuitenkin, että näyttelijät pystyivät keskustelemaan näkemästään keskenään, eikä mikään jäänyt pidemmäksi aikaa pyörimään mieleen.

Leeve kertoi samassa haastattelussa olevansa hyvin innoissaan päästessän astumaan Maria Kallion kaltaisen supersankarin saappaisiin. Leeve pitää hahmoaan hyvin inhimillisenä ja siksi samaistuttavana ja jakaa itsekin paljon samoja arvoja kuin roolihahmonsa.

- Toisesta välittäminen ja pienen ihmisen asialla oleminen ovat lähellä minunkin sydäntäni, Leeve kertoo kuvaillessaan hahmonsa vahvaa oikeudentajua.

Leevellä itselläänkin on ollut supersankareita, joita hän on ihaillut ja ihailee. Lapsena Leeve kertoo lukeneensa paljon ja supersankarin viittaa liehutti silloin muun muassa lastenkirjailija Astrid Lindgren, joka tunnetaan esimerkiksi Ronja Ryövärintyttären ja Peppi Pitkätossun luojana.

- En hänen yksityiselämästään tiedä, mutta tuntuu supersankariudelta, että pystyy luomaan sellaisia maailmoja, joissa lapset ja nuoret voivat samaistua, heittäytyä ja käsitellä niiden kautta isoja teemoja.

Nykyisin Leeven supersankareita ovat ne, jotka pitävät huolta heikommistaan. Erityisesti hän kertoo ihailevansa lasten ja nuorisotyön parissa työskenteleviä.

Myös sarjan ohjaaja Jojo Erholtz on sitä mieltä, että Maria Kalliossa on paljon ajatonta sankariainesta. 

- Kun Maria Kalliota katsoo, niin kyllä hänessä kulminoituu sellainen ihmisyys, jonka kaikki tuntevat ja toivottavasti samaistuvat, hän kuvailee.

Maria Kallio nähdään C Moressa 19. elokuuta 2021 alkaen. 

Lue myös: Maria Kallio palaa ruutuun - Minna Haapkylän sijaan nimiroolissa nähdään toinen tähtinäyttelijä

Kilpailut

Uusimmat