Kuva: AOP

Harrysta ja Meghanista tehdyssä elokuvassa nähdään kuviteltu kuolonkolari: 'Sairasta ja mautonta'

07.09.2021 21:15 - Roy Kokkonen

Elokuvassa Meghan näkee unta, jossa hän joutuu samanlaiseen kuolonkolariin kuin prinsessa Diana.

Kerroimme aiemmin, että amerikkalainen Lifetime-kanava on tehnyt prinssi Harrysta, 36, ja herttuatar Meghanista, 40, tv-elokuvan. Elokuva sai ensi-iltansa 6. syyskuuta ja jo sen traileri herätti herttuaparin faneissa myötähäpeää ja jopa raivoa.

Harry & Meghan: Escaping The Palace kertoo tapahtumista, jotka johtivat Sussexin herttuaparin jättämään kuninkaalliset edustustehtävät alkuvuodesta 2020 ja antamaan kuluvan vuoden keväällä esitetyn kohuhaastattelun Oprah Winfreylle.

Meghanin roolissa nähdään Sydney Morton ja Harrya esittää Jordan Dean.

Viikonloppuna faneille selvisi, että elokuvassa nähdään kohtaus, jossa herttuatar Meghan näkee unta, jossa hän joutuu samanlaiseen kuolonkolariin, jossa Harryn äiti, prinsessa Diana menehtyi vuonna 1997.

Fanit ovat antaneet kuvitellulle kuolonkolarille täystyrmäyksen ja sosiaalisessa mediassa se on laajalti tuomittu sairaaksi ja mauttomaksi, kertoo Independent.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen elokuva, jonka Lifetime-kanava on tehnyt Harrysta ja Meghanista. Kanava on julkaissut aiemmin jo kaksi herttuaparista kertovaa tv-elokuvaa.

Lue myös: Harrysta ja Meghanista on tehty nyt myös elokuva, katso kiusallinen traileri: "Onko tämä vitsi?"

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat