Kuva: AOP

Paljastus TTK-kulisseista - tuttu tv-kasvo oli valmiina korvaamaan Mikko Leppilammen

07.09.2021 13:45 - Lauri Kujanpää

Leppilampi juonsi sunnuntai-iltana suoraa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetystä ja varoitti etukäteen, että saattaa poistua kesken ohjelman, sillä hänen vaimonsa oli synnyttämässä hetkellä millä hyvänsä.

Mikko Leppilampi, 42, ja hänen puolisonsa Beata Leppilampi, 26, saivat vastikään ensimmäisen yhteisen lapsen. Leppilampi juonsi vielä sunnuntai-iltana Tanssii tähtien kanssa -ohjelman suoraa lähetystä ja mies sanoikin MTV:n haastattelussa, että hän saattaa joutua poistumaan paikan päältä kesken show'n.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Leppilampi ehti tehdä työnsä, ennen kuin poistui sairaalaan puolisonsa luokse.

Jos Leppilammen olisi pitänyt lähteä kesken ohjelman, hänen tilalleen olisi astunut juontaja Marja Hintikka. Hintikka kertoi asiasta Instagram-sivullaan.

"Eilen sain kunniatehtävän: istua Tanssii tähtien kanssa studiossa "vaihtopenkillä" siltä varalta, että Mikkoa tarvittaisiin ihan jossain muualla. Ja melko hilkulle se taisi mennäkin, kun hän juoksujalkaa lähti suorasta lähetyksestä", Hintikka kirjoitti maanantaina ja julkaisi kuvan, jossa poseeraa Leppilammen sekä Vappu Pimiän kanssa.

"Yksi erikoisimmista työtehtävistä koskaan, ja samalla aivan ihanaa istua kulisseissa valmiina mihin vaan! Jännitti monella tapaa, mutta erityisesti Mikon puolesta. Vähän tuli tippakin linssiin", Hintikka jatkoi.

Näet koko julkaisun alta tai tästä.

Lue myös: MTV: Mikko Leppilampi oli yllättynyt uusista TTK-tähtioppilaista: 'Aluksi mietin, että häh?'

Lue myös: Mikko ja Beata Leppilampi saivat lapsen - Mikko poisti jo julkaisemansa vauvakuvan

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat