Kuva: Emmi Moilanen

Me Naiset: Iina Kuustonen havahtui siihen, että rahat olivat loppu - "Olin aina elänyt hetkessä"

24.11.2021 13:15 - Roy Kokkonen

Näyttelijä kertoo Me Naisille havahtuneensa rahatilanteeseensa esikoista odottaessaan.

Näyttelijä Iina Kuustonen, 37, kertoo Me Naisten haastattelussa suhteensa rahaan muuttuneen vuosien varrella. Ennen omaa perhettä hänellä oli tapana elää kädestä suuhun. Rahat paloivat matkusteluun.

Vanhemmuus sai hänet kuitenkin ajattelemaan taloudellista turvaa. Hänellä on viisivuotias poika ja kolmevuotias tytär muusikko-näyttelijä Sebastian Rejmanin, 43, kanssa.

– Kun odotin esikoistani, mietin että helvetti, minähän olen matkustanut kaikki rahani, kun nyt niitä eniten tarvitsisin. Olin aina elänyt hetkessä, kun olisinkin voinut säästää ja ennakoida. Toisaalta olen juuri tällainen, koska olen elänyt ja kokenut. Vanhemmuuden mukana lapsesta tuli myös taloudellinen vastuu, Kuustonen kertoo Me Naisille.

Kuustonen jäi lasten synnyttyä yhteensä kolmeksi vuodeksi kotiin. Välillä Rejman hoiti vuorostaan kotia tai otti lapset mukaan Kuustosen kuvauspaikoille. Hän kertoo, että vaikka valinta oli iso kahden taiteilijan perheessä, se tuntui oikealta. Nyt lapset ovat aloittaneet päiväkodin.

Kuluttamisessa hän kertoo panostavansa kierrätykseen, käytettyihin lastenvaatteisiin ja kotimaisiin tuotteisiin. Hän ei osta meikkejä ja kulkee mahdollisimman paljon kävellen. Kahvi on kuitenkin näyttelijälle kaikki kaikessa.

– Jos riippuvuuteni elämässä ovat kahvi ja suklaa, homma on vielä ihan hallussa.

Lue myös: Iina Kuustonen esitteli akrobatiataitojaan - isä Mikko Kuustoselta hulvaton kommentti

Lue myös: Iina Kuustonen muisteli, kuinka lintsaaminen paljastui hauskalla tavalla - bikinikuva päätyi Hesariin

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat