Kuva: Mikko Räsänen

MTV: Mikko Leppilampi paljastaa, millaisia tunteita hänellä heräsi viimeisen TTK-lähetyksen jälkeen

08.12.2021 19:45 - Lauri Kujanpää

Leppilampi ilmoitti viime viikolla, että ei jatka Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Viime viikolla selvisi, että Mikko Leppilampi, 43, lopettaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana.

Itsenäisyyspäivänä Leppilampi kertoi MTV Uutisten itsenäisyyspäivän lähetyksessä, että viimeinen lähetys oli hyvin tunteellinen hetki.

- Se oli ikimuistoinen, sillä siihen oli kirjoitettu tietämättäni käsikirjoittajan toimesta, että "Tämä ilta oli unohtumaton". Tunteet olivat todella pinnassa ja niiden sisällä pitäminen oli todella vaikeaa.

Leppilampi kertoi lopettamispäätöksestä kollegoilleen jo tuotantokauden päätösjuhlissa, vaikka medialle päätöksestä tiedotettiin vasta maanantaina. 

- Halusin loppuun asti tehdä työni hyvin ja en halunnut viedä huomiota finalisteilta, joten julkaisimme tiedotteen vasta maanantaina. Ohjelman loppujuhlissa kuitenkin tuli hetki, jossa oli hyvin luontevaa kertoa asiasta. En pystynyt kuitenkaan puhumaan kunnolla kun itkin kuin pieni lapsi.

Leppilammen mukaan katsojilta on tullut kaunista palautetta, ja hän toivookin, että ihmiset kehuisivat useammin muiden tekemää työtä. 

- Palaute on ollut huojentavaa. Välillä tuntuu, että liian pitkään odotetaan, ennen kuin työstä saa tunnustusta. Haluaisin, että ihmisille kerrottaisiin asioita jo silloin, kun he ovat elossa, ja sain itse kokea sen pienemmässä mittakaavassa, että olen onnistunut ja ihmiset ovat pitäneet minusta. 

Voit katsoa haastattelun alta.

Jos video ei näy, katso se MTV:n sivuilta

Lue myös: MTV: Mikko Leppilampi lopettaa TTK-juontajana - "En koe, että minulla on enempää annettavaa"

Lue myös: Mikko Leppilampi ja Krista Siegfrids tulkitsevat kaikille tutun joulukappaleen - kuuntele

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat